Tarinmaan uutta luontopolkua työstetään talkoovoimin –kaiken takana on Matti
Tarinmaalle on urakoitu lukuisten talkoolaisten voimin pitkin syksyä uutta Pappilankylän luontopolkua, joka alkaa polun osalta olla valmis. Lisää herkkuja polun varrelle on kuitenkin tulossa vielä kahden vuoden ajan.
Polku sai oikeastaan alkunsa melkein 20 vuotta sitten.
– Muutettuani Janakkalaan liikuin paljon lähiluonnossa ja löysin pian Räikälänjoen suulta kohdan, mihin sopisi hienosti nuotiopaikka. Ajattelin, että se palvelisi maalla ja vesillä liikkujia sekä Rantalahden leirikeskuksen väkeä, Matti Häppölä, paikallinen yhdistysaktiivi ja monen luontohankkeen primus motor muistelee.
– Selvitin, että alue kuuluu seurakunnalle ja olin heihin jo tuolloin yhteydessä, mutta aika ei ollut vielä kypsä.
Pari vuotta sitten alkoi tapahtua. Jenni Rintala, Janakkalan seurakunnan perhetyönohjaaja oli myös ryhtynyt pohtimaan polkua leirikeskuksesta rantaan ja siihen kuuluvan torpan kautta takaisin. Hän kysyi Matin mielipidettä.
– Ehdotin, että polun linjausta kannattaa laajentaa ja saattaa se kaikkien käyttöön. Samalla pohdin, että pitäisihän uusi reitti saada kytkettyä myös Laurinmäen luontopolkuihin.
Sitten keskusteluun liittyi mukaan Tarinmaan koulu, joka puolestaan ehdotti kuntoportaita reitin varrelle.
Kun oli istuttu alas ison joukon voimin yhdessä: Seurakunta, kunta, Janakkalan Latu, Janakkalan Luonto ja Ympäristö sekä Tarinmaan seudun kyläyhdistys, päätettiin yksimielisesti, että tässä on ainekset hankkeelle. Tarinmaan seudun kyläyhdistys otti kopin hankerahoituksen hakemisesta ja valtuutti Matin päätoimijaksi. Luontopolku-hankkeelle perustettiin eri yhteistyötahoista koostuva työryhmä, joka suunnitteli projektin vaiheet ja laati hankehakemuksen. Ei ollut ihan helppo homma.
Pappilankylän luontopolku sai Linnaseudulta Leader-rahaa puolet vajaan 40 000 euron hankkeen kustannuksista.
– Resurssien ja rahoituksen vuoksi hanke on jaettu useammalle vuodelle. Nyt valmistuvat polut, ensi kesään mennessä laavu on paikallaan ja rakennamme kuntoportaat. Vuodelle 2026 jää vielä pitkospuiden teko, laituri ja lopulliset opasteet, Matti kertoo.
Polkuja on valmisteltu ensin pienellä joukolla, minkä lisäksi on järjestetty kuudet isot yleiset talkoot. Ne ovat olleet suorastaan yleisömenestyksiä. Ensimmäisiin risutalkoisiin, joilla pohjustettiin polkuja, tuli lähes 40 talkoolaista ja seuraaviin, hakkeenlevitystalkoisiin, lähes 50.
– Kun aamulla näin se porukan tuossa pihalla, mietin että ohoh, miten järjestän koko tälle porukalle töitä, Matti nauraa nyt positiivista ongelmaansa.
Talkoolaisten joukossa on ollut paikallisia perheitä, partiolaisia ja koululaisia vanhempineen sekä muita luontoharrastajia.
– Lastenkin työpanos on ollut ihan mahtava. Pelissä on tainnut olla jopa keskinäistä kilpailua, kuka tekee eniten. Uskon, että suhtautuminen luontoon ja reittiin on ihan erilainen, kun sitä on ollut itse tekemässä. Siitä tulee MEIDÄN polku, Matti tuumaa.
Ihan niin kuin Pappilankylän luontopolussa ei olisi tarpeeksi, Matti Häppölä on etujoukoissa toteuttamassa myös Mallinkaistenjärven retkeilyalueen uusia reittejä ja mukana monessa muussakin tapahtumassa ja toimessa.
– Noh, tätä se on, kun on joskus myynyt sydämensä luonnolle. Minulle paras palaute on, kun näen ihmisiä liikkumassa luonnossa näillä poluilla.
Matti Häppölä nimettiin vuonna 2021 Janakkalan positiivisimmaksi. Hyvästä syystä.
Pappilankylän upouudelle polulle voi siis jo mennä tutustumaan. Se tarjoaa tutustuttavaksi täysin erilaisen, kostean biotoopin, kuin Janakkalan lukuisat harjupolut.
Polkua ei ole vielä merkitty maastoon, mutta jutun lopussa olevasta kartasta näet, missä se kulkee. Kulje luontoa kunnioittaen, polku on tehty mahdollisimman vähän luontoon kajoten, teethän sinäkin niin.
Teksti: Leena Joutsenniemi
Kuvat: Tarinmaanseudun kyläyhdistys ja Janakkalan kunta