Käytöstä poistettu polttoneste- tai kemikaalisäiliö on tarkastutettava ja sen poistamisesta on tehtävä ilmoitus Kanta-Hämeen pelastuslaitokselle. Myös maanalaisen käyttämättömän säiliön voidaan katsoa olevan jätettä, joka on poistettava ja toimitettava puhdistettuna asianmukaisesti käsiteltäväksi tai hyötykäyttöön, erityisesti pohjavesialueilla.

Säiliön maahan jättäminen

Polttoneste- tai kemikaalisäiliö voidaan tarkastettuna ja puhdistettuna jättää maahan, mikäli poistaminen on teknisesti vaikeaa tai muuten kohtuutonta. Säiliön maahan jättäminen vaatii aina puoltavan lausunnon ympäristösuunnittelijalta. 

Lämmitystavan muutoksesta tulee tehdä rakennusvalvontaan lupahakemus. Hakemus tehdään sähköisen lupapalvelun  kautta. Hakemuksen yhteydessä tulee pyytää lausuntoa ympäristönsuojelulta. Lausuntopyyntö lähetetään perusteluineen lupapalvelusta. Mikäli öljysäiliö sijaitsee sisätiloissa / maanalaisessa bunkkerissa, ympäristönsuojelun lausuntoa ei tarvita.

Jos hakija tarvitsee erillisen lausunnon esimerkiksi ELY-keskuksen myöntämän tuen hakemiseksi, lausunnon laatimisesta veloitetaan ympäristönsuojelun taksan mukainen tuntihinta (64 €).

Vähälä Tuuli

ympäristösuunnittelija
Ympäristö

Öljysäiliöt, aumaus-ilmoitukset, vieraslajit, luonnonsuojelu, avustukset

Poissa 23.12.2024- 1.1.2025

Juttilantie 1, 14200 Turenki