Elinvoiman tilannekuva
Mihin Janakkalassa tulee tarttua, jotta meillä kaikilla menisi mahdollisimman hyvin?
Kokoamme Janakkalan yritysten, oppilaitosten, järjestöjen ja julkisten toimijoiden vaikuttajat dialogiin kunnan elinvoima-asioiden ympärille. Prosessin aikana luomme yhdessä tilannekuvan ja suunnitelman Janakkalan kehittämiseksi. Saammehan Sinut mukaan työhön!
Työ sisältää kolme kaikille avointa verkkotilaisuutta joista jäljellä on vielä yksi 15.3.2023 klo 9-11.
Foorumin teemana on väestöstatistiikkaan perustuva osaajatilanne. Lisäksi on aika pohtia, mitä konkreettista yhdessä teemme tilannekuvatyön myötä valikoitujen teemojen alla. Teemat ovat:
Yhteistyökulttuuri ja sen rakenteet
Miten vuoropuhelua, yhteistyötä, viestintää ja näkyvyyttä voisi lisätä?
Hankemylly
Miten luomme aluetta aidosti kehittäviä hankkeita, hyödynnämme täysimääräisesti tarjolla olevaa rahoitusta ja löydämme hankkeisiin oikeat ja kaikki halukkaat toimijat?
Työvoima ja koulutus
Miten yrityskentän työvoimatarpeet ja koulutus saadaan kohtaamaan paremmin ja alue näyttäytyy houkuttelevana osaajille?
Pitovoima
Pitovoimalla tarkoitetaan niitä toimia, joilla ihmiset ja yritykset saadaan pysymään ja voimaan hyvin alueella. Mistä Janakkalan pitovoima syntyy ja kuinka sitä vahvistetaan?
Yrittäjämyönteisyys ja proaktiivisuus
Miten olemme mahdollisimman yrittäjämyönteisiä ja ajan ilmiöissä kiinni?
2. foorumin täydennyksiä vahvuuksiin
- Tuomalla paremmin esiin Janakkalan tarjontaa; ketteryys, huoltovarmuus ja maatilojen kehittäminen (citymaalaisuus). Tuoda esiin inhimillisyys. Rakentaa yhteisöllisyys ihmisille ja asukkaille.
- Aktiivisella etsimisellä, kuulemalla ja olemalla tiedostava näiden suhteen.
- Niin kliseinen kuin onkin SIJAINTI on keskeinen asia. MOREn kasvu, laaja-alainen miettiminen mitä sitten kun yrityksiä tulee lisää, asunnot yms.? Voiko kunnan alueita profiloida myös itsenäisesti, erilaisiksi?
- Peruskoulutus lisäyksenä
- Vahvuudet ovat vahvasti yhteydessä koko alueen menestykseen. (Hämeenlinnan ja Riihimäen seudut). Vahvuutena mainittu hyvä yhteistyö tulisi näkyä myös yhteistyönä kuntarajojen yli. Esimerkkeinä yhteistyö investointien saamisessa alueelle, koulutus- ja rekrytointiasiat jne. Kehittämishankkeiden suunnittelua varten olisi hyvä kehittää foorumi, jossa alueen yritysten tarpeet saadaan kootusti esiin.
2. foorumin täydennyksiä heikkouksiin
- Joukkoliikenne -> matkaketjujen kehittäminen, suuri osa työtekijöistä käyttää kuitenkin omaa autoa. Työvoimaan saatavuus, onko ehkä liian korostunut. Hämeenlinna – Janakkala -Riihimäki alue on ja työvoiman liikkumisaluetta. Kuntakuvalla voidaan vaikuttaa enemmän asumiseen, kuin työvoimaan saatavuuteen.
- Elinkeinorakenne syntynyt historian saatossa; maatalous isona osana: uudet investoinnit ja hankkeet tarpeen rakenteen laajentamiseksi. Työvoiman osaamisen parempi nostaminen.
- Juuttuminen on pahasta, liika tyytyväisyys. Onnistumiset ovat välitavoitteita ei saavutettu tila.
- Huono tunnettuus
2. foorumin täydennyksiä uhkiin
- Metsärata on todella suuri uhka.
- Paremmat liikenneyhteydet
- Tiedostamattomuus omasta tilasta. Ettei jäädä ”jälkeen”. Kilpailukyvyn ja toimintakyvyn ylläpidon laiminlyönti.
- Moni uhista käännettävä vahvuuksien puolelle.
2. foorumin täydennyksiä mahdollisuuksiin
- Olisiko opiskelumahdollisuudet enemmän mahdollisuus?
- Luovien alojen esiin nostaminen. Uudet investoinnit ja hankkeet. Yhteinen viestintä, näkyvyys (kunta+toimijat).
- Vahvuuksien, nimenomaan uusien vahvuuksien löytäminen tai jopa tekeminen
- Tunnettuuden lisääminen. Vahvuuksia pitää vaan toistaa ja toistaa. Elinvoimatyön kehittäminen ja siihen satsaaminen, yrittäjät ry, JTA, kunta Kotipesä kuntoon, kaikilla toimijoille tietoisuus toinen toisesta ja kunnan mahdollisuuksista, jos kyselyjä tulee, osataan auttaa eteenpäin. Kaikki ottavat koppia=> luodaan verkko, johon kaikki saalistavat potentiaalisia tulijoita.
- Yhdistävä jatkoliikenne
- Uusia investointeja alueelle – sijainnin puolesta loistavat mahdollisuudet – miten alueemme saisi laajemmin sijoittumispäätöksiä kohdistumaan juuri tänne? Kuuluuko Janakkalan markkinointi? Voidaanko toimia kasvukäytävällä naapurialueiden kanssa enemmän? – Hankefoorumin rakentaminen
Materiaalit
Hämeen liitto/Lidman: Janakkalan väestö ja työllisyys
Janakkalan Väestöselvitys
Janakkalan Yrityskysely 2022.
2. foorumin kysely swotista, hankkeista ja kehittämisestä
Janakkalan alueprofiili sijainnin ja saavutettavuuden näkökulmasta (MDI)
Elinvoiman tilannekuvatyötä koordinoiva suunnitteluryhmä
- Jukka Raitanen, HAMK
- Mikko Suutari, Janakkalan OP
- Jussi Hietala, Janakkalan Yrittäjät ry
- Annemari Suonsivu, Tavastia
- Jari Nahkiaisoja, Lidl
- Merja Hakarauta, Delfort Group
- Ismo Holstila, Janakkalan kunta
- Leena Joutsenniemi, Janakkalan kunta