Peltomaisema.

Tanttala on noin 110 talouden kylä 10 kilometriä Turengista Hausjärven suuntaan. Toiminnallisena keskuksena toimii hyväkuntoinen, 1939 rakennettu kahden opettajan kyläkoulu.

Tanttalan metsäinen harju tarjoaa retkeilijälle polveilevia polkuja ja kauniit maisemat kylän peltoaukeiden yli. Kunnan rajalla virtaavan Puujoen rannalla on Tanttalan kylän uimaranta. Talvisin Tanttalan koulun kentän jääkaukalossa luistellaan ja harjoitellaan jääkiekkoa ahkerasti.

Tanttalassa on myös mainio latuverkosto ja Janakkalan Latu ry onkin rakentanut Latumajansa juuri tälle kylälle. Tilavan majan yläkerrassa on sali, eteinen ja keittiö, alakerrassa sauna ja takkahuone. Latumajaa on mahdollista vuokrata.

Muuta mielenkiintoista

Hakolan Marjatila
Marjatilan tilamyymälä ja kahvila.
Myynnissä tilan omia vilja- ja marjatuotteita, hilloja, mehuja, hunajaa sekä kynttilöitä ja saippuoita. Marja-aikaan avoinna päivittäin, muulloin perjantaisin ja lauantaisin sekä tapahtumissa.