Tuet ja avustukset
Hyvinvointilautakunta on hyväksynyt 13.6.2024 päivitetyt yleiset periaatteet kunnan myöntämille avustuksille. Yleisen periaatteet koskevat:
- kylien toiminta- ja järjestötaloavustuksia
- ympäristöavustuksia
- hyvinvointiavustuksia
- liikunnan avustuksia
- kulttuuriyhdistysten toiminta-avustuksia
Yleiset jakoperusteet eivät koske yksityistieavustuksia. Jakoperusteet eivät koske myöskään kulttuurin tapahtumatukea eivätkä nuorisopalveluiden nuorisotoiminnan tukea, jotka ovat jatkuvassa haussa ympäri vuoden. Yksityistieavustuksia, kulttuurin tapahtumatukea tai nuorisotoiminnan tukea ei myöskään lasketa avustuksien 35 % enimmäismäärään.
Hakuaikataulut
Yksityisteiden kunnossapito- ja perusparannusavustukset
Janakkalan kunnan myöntämät yksityisteiden avustukset ovat siirtyneet sähköisesti haettaviksi. Huom. hakemuksen lähettämisen jälkeen tulee Kiitos hakemuksesta -teksti sekä kuittaussähköposti. Jos kuittausta ei tule, ole yhteydessä Maataloustoimistoon.
Avustuksia voi hakea myös täyttämällä avustushakemuslomakkeen paperilla ja palauttamalla sen Janakkalan maataloustoimistoon.
Vuoden 2025 avustushaku 7.1.-28.2.2025.
Hakemuslomakkeet sekä hakuohjeet.
Avustuksiin liittyviä lisätietoja antaa maaseutupäällikkö Ari Uotila p. 03 680 1244
Muut avustukset 2025
Vuoden 2025 avustusten hakuaika on 14.3.-15.4.2025 klo 15.00. Samalla lomakkeella haetaan kaikkia haussa olevia avustuksia. Voit hakea useampaa avustusta yhdellä hakulomakkeella, valitset lomakkeelta kaikki haettavat avustusmuodot.
1. Kylien toiminta- ja järjestötaloavustus
Kylien toiminta-avustus on kaikille hakijoille myönnettävä kiinteä summa kylän perustoiminteisiin. Hakemuksessa tulee ilmetä mihin tarkoitukseen tai toimintaan avustusta haetaan.
Kylien järjestötaloavustusta myönnetään kylätoimintaa tukevien järjestötalojen peruskunnostuksen suunnittelu- ja työpalveluihin sekä materiaalihankintoihin. Avustus maksetaan jälkikäteen toteutuneiden toimenpiteiden ja kulujen mukaisesti. Tositteet ja selvitys toiminnasta on lähetettävä maksatusta varten hyvinvointilautakunnalle viimeistään marraskuun 2025 loppuun mennessä.
Vuoden 2025 avustusten hakuaika on 14.3.-15.4.2025 klo 15.00.
Lisätietoja: maaseutuasiamies Jenni Kuotola p. 03 680 1973, jenni.kuotola@janakkala.fi .
2. Avustus ympäristönsuojelua edistäviin tai ympäristöä parantaviin hankkeisiin
Avustettavan toiminnan tulee edistää ympäristön-, vesien- tai luonnonsuojelua tai ympäristön kunnostamista sekä aktivoida kuntalaisia ympäristönäkökulmasta. Tällaisiksi voidaan katsoa esimerkiksi vieraslajien torjuntaan, ympäristön siistimiseen tai ympäristökasvatuksen edistämiseen liittyvät hankkeet. Jakoperusteena on avustuksen kohteena olevan toiminnan arvioidut ympäristövaikutukset ja kuntalaisten aktivoiminen. Hankkeen toiminnan tulee kohdentua Janakkalan kunnan yleisille alueille. Vieraslajien torjunnassa ei saa käyttää kemiallisia torjunta-aineita.
Myönnetty avustus projektiluontoiseen tapahtumaan tai hankintaan maksetaan jälkikäteen. Tositteet on esitettävä pyydettäessä. Yhdistyksen tai toimintaryhmän pitää asettaa toiminnalleen tavoitteet ja ne keskeiset suoritteet, millä se asetettuja toiminnan tuloksia mittaa. Tositteet ja selvitys toiminnasta on lähetettävä maksatusta varten hyvinvointilautakunnalle viimeistään marraskuun 2025 loppuun mennessä.
Vuoden 2025 avustusten hakuaika on 14.3.-15.4.2025 klo 15.00.
Lisätietoja: ympäristösuunnittelija Tuuli Vähälä p. 03 680 1292, tuuli.vahala@janakkala.fi .
3. Kulttuuriyhdistysten toiminta-avustus
Vuonna 2024 myönnetään avustuksia kulttuuriyhdistysten toimintaan yhteensä 10 000€. Avustusta myönnetään rekisteröidyille, Janakkalassa toimiville kulttuuriyhdistyksille. Avustus on tarkoitettu säännöllisesti järjestettävään kulttuuritoimintaan, johon osallistujista suurin osa on janakkalalaisia. Kulttuuriyhdistyksen toiminta-avustus voi olla enintään 35 % yhdistyksen varsinaisen toiminnan kuluista.
Vuoden 2025 avustusten hakuaika on 14.3.-15.4.2025 klo 15.00.
Avustusten tarkempi ohjeistus ja sähköinen hakemus.
Lisätietoja: kulttuurituottaja Satu Ristola, p. 03 680 1280, satu.ristola@janakkala.fi.
4. Liikuntatoimen avustukset
Vuoden 2025 avustushaku yleis- ja kohdeavustuksissa hakuaika on 14.3.-15.4.2025 klo 15.00.
Katso tarkemmat avustuskuvaukset ja jakoperusteet liikunnan sivuilta.
Lisätietoja: liikuntapäällikkö Inkeri Jortikka p. 03 680 1800, inkeri.jortikka@janakkala.fi
5. Hyvinvointiavustus ja ikääntyneiden rahastosta myönnettävä avustus
Hyvinvointiavustusta myönnetään vuosittain järjestöille kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tähtääviin hankkeisiin. Avustuksen määräraha on 7000 € ja Vuoden 2025 avustusten hakuaika on 14.3.-15.4.2025 klo 15.00.
Ikääntyneiden rahastosta voidaan jakaa avustuksia yhdistyksille ja toimintaryhmille janakkalalaisten ikääntyneiden hyvinvoinnin edistämiseen tehtävään työhön. Määräraha on n. 34 000 €. Avustushakemukset käsitellään vanhusneuvostossa ja hyväksytään hyvinvointilautakunnassa. Vuoden 2025 avustushaku 14.3.-15.4.2025.
Hakemuslomakkeet ja hakuohjeet
Koko vuoden ajan haettavissa olevat tuet
1. Kulttuuritapahtumien tapahtumatuki
Tapahtumatukea voi hakea taide- ja kulttuuritapahtumien, kuten konsertit, teemapäivät ja festivaalit järjestämiseksi Janakkalassa. Yhden tapahtuman maksimitukisumma on 800€. Tapahtumatukeen on jatkuva haku, mutta hakemus tulee jättää viimeistään kaksi kuukautta ennen tapahtuman suunniteltua ajankohtaa. Janakkalan kulttuuritoimi jakaa vuosittain kulttuuritapahtumien järjestämiseen yhteensä 5000€. Tapahtumatukea voidaan myöntää samalle hakijalle vain kerran kalenterivuoden aikana. Tapahtumatuki on tarkoitettu yhdistyksille tai toimintaryhmille, jotka eivät saa kulttuuriyhdistysten toiminta-avustusta.
Tuen tarkempi ohjeistus ja sähköinen hakemus.
Lisätietoja: kulttuurituottaja Satu Ristola, p. 03 680 1280, satu.ristola@janakkala.fi.
2. Nuorisotoiminnan tuki
Tukea voi hakea sähköisellä lomakkeella koko vuoden ajan kuitenkin niin, että kukin hakijaryhmä voi saada vain yhden tuen vuodessa. Tukea tulee hakea vähintään kaksi kuukautta ennen toteutettavaa toimintaa.
Nuorisotoiminnan tuen tarkoitus on vahvistaa monipuolista nuorisotoimintaa, mahdollistaa harrastustoimintaa, monipuolistaa nuorten itse suunnittelemaa ja toteuttamaa tapahtumatoimintaa ja edistää eri toimijoiden yhteistyötä. Tuettavaa toimintaa voi olla esimerkiksi koulutustilaisuudet, nuorisotapahtumat, leiritoiminta, kansainvälinen toiminta tai uuden välineistön hankinta.
Tuen tarkempi ohjeistus ja sähköinen hakemus.
Lisätietoja: nuorisotoimenjohtaja Sanna Laine, p. 03 680 1277, sanna.laine@janakkala.fi.