Lapsiystävällinen kunta
Lapset ovat oikeutettuja erityiseen huolenpitoon, tukeen ja suojeluun kasvaakseen täyteen mittaansa. Tämä on aikuisten tehtävä ja velvollisuus.
Janakkalan kunta alkoi hakea UNICEFin Lapsiystävällinen kunta- tunnustusta maaliskuussa 2020 hyvin kunnianhimoisella toimintasuunnitelmalla ja marraskuussa 2023 Janakkala sai Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen!
Lapsiystävällinen kunta- työtä on ohjannut kunnan johtoryhmä. Käytännön työtä on vienyt eteenpäin koordinaatioryhmä, jossa on ollut edustajia kaikilta kunnan toimialoilta, mutta myös nuorisovaltuustosta, seurakunnasta ja esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliitosta.
Lapsiystävällinen kunta- työssä Janakkalalla on ollut viisi tavoitetta. Ensimmäinen tavoite on, että ketään ei kiusata ja että jokaisella lapsella on turvallinen aikuinen. Tässä tavoitteessa on kehitytty kyselyjen ja arvioinnin mukaan huomattavasti ja myös UNICEF antaa kiitosta tavoitteen toteutumisesta.
Toinen kunnan tavoitteista koski lasten osallisuutta. Tavoitteen mukaan kunnan tulee huolehtia, että osallisuus toteutuu lapsen jokapäiväisissä kasvuympäristöissä. Tässä tavoitteessa yhtenä tärkeänä toimenpiteenä on nyt vuosittain järjestettävä koulufoorumi sekä esimerkiksi varhaiskasvatuksen laajat asiakaskyselyt. Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen on edelleen tärkeä tavoite kunnan Lapsiystävällisessä työssä. Erityisesti tulee huomioida haavoittuvassa asemassa olevat lapset ja nuoret.
Kunnan kolmas tavoite koski lapsen monenlaisia oikeuksia ja toimenpiteinä oli kouluttautuminen lapsen oikeuksiin sekä lasten ja nuorten osallistuva budjetti. Kouluttautumisen saralla meillä on vielä tekemistä, on tärkeää, että kaikki lapset ja aikuiset tuntevat lapsen oikeudet. Osallistuva budjetointi sen sijaan onnistui tavoitteiden mukaisesti ja on nyt hieno, vuosittainen kokonaisuus.
Neljäntenä tavoitteena kunnassa lähdettiin kehittämään lapsivaikutusten arviointia osana kaikkea päätöksentekoa. Janakkala teki yhdessä maakunnan kanssa lapsivaikutusten arvioinnista mallin ja sen pilotoinnista toimialoilla on päätetty. Tarkoitus on, että malli olisi laajasti käytössä toimialoilla vuoden 2024 aikana.
Viidentenä tavoitteena kunnassa oli luoda osallisuutta edistäviä rakenteita ja sen pohjalta kunnassa luotiin lasten ja nuorten osallisuusmalli, joka kuvaa kaikkia niitä kanavia, joilla varmistetaan lasten ja nuorten osallisuus. Tähän tavoitteeseen sisältyi myös lasten mukanaolo esimerkiksi liikuntapaikkoja tai kouluja suunnitellessa. Tavoite onnistui hienosti, mutta jatkossakin lasten kuuleminen tulee huomioida ja erilaisia menetelmiä kuulemiseen ja osallistamiseen kehittää.
Paljon on matkalla saavutettu, mutta lapsiystävällisyystyö on jatkuvaa ja me kaikki Janakkalassa haluamme olla siihen sitoutuneita!
”Tärkeintä on muistaa, että asiat tehdään yhdessä ja ne kehittyvät paremmaksi yhdessä, toinen toisemme tekeminen huomioiden ja teot yhteen sovittaen ”, muistuttaa kunnanjohtaja Reijo Siltala.
Lisätietoja
- Perustietoa mallista PowerPoint -esityksenä
- Lapsen oikeudet pähkinänkuoressa
- Lapsiystävällinen kunta -sivusto
Lapsiystävällinen kunta -koordinaattori
Paikkala Hanna
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Lapsiystävällinen kunta -koordinaattori
’Videolla lapset kertovat mitä hyvinvointi heille tarkoittaa