Oppilaskunta
Oppilaskunnan muodostavat kaikki koulun oppilaat ja oppilaskuntaa edustaa oppilaskunnan hallitus. Hallituksen jäsenet valitaan äänestämällä kustakin luokasta pää- ja varajäsen yhdeksi kalenterivuodeksi. Tervakosken koululla vaikuttaa aktiivinen oppilaskunnan hallitus, jonka vastuuopettajina toimivat Annu Hyökyvaara ja Rosanna Siljander-Simenius. Oppilaskunnan hallitus kokoontuu kerran kuukaudessa pohtimaan ajankohtaisia asioita ja tulevia tapahtumia. Sen tehtävänä on mm. harjoitella kokoustaitoja, kehittää kouluyhteisön toimintaa, lisätä yhteishenkeä ja vaikuttaa oppilaita koskeviin kysymyksiin. Oppilaskunnan hallitus järjestää vuosittain jo perinteeksi muodostuneen ystävänpäivän Halipäivän sekä oppilaiden Talent – kilpailun vapun aikaan. Tämän lisäksi se järjestää hauskoja teemapäiviä piristämään koulun arkea.