Muinaismuistot
Laurinmäen torpparimuseolla vieraillessa kannattaa ehdottomasti lähteä tutustumaan museon takaa alkaviin luontopolkuihin, jotka johdattavat Rautakautisten luonnonpyhäkköjen maailmaan. Ensimmäisen maailmansodan aikaiset juoksuhaudat edustavat historian uudempia kerroksia.
Laurinlähde
Laurinlähdettä pidetään yhtenä Kanta-Hämeen tärkeimmistä uhrilähteistä. Se tunnetaan vanhastaan nimellä Taaran lähde. Sitä käytettiin ennen kristinuskon tuloa, Taara-jumalan palvontaan. Taara oli kalmistomaiden suojelushaltija. Laurinlähde toimi uhrilähteenä aina 1700-luvun alkupuolelle saakka. Lähteellä tehtiin taikoja aina Laurinmessun päivänä, 10. elokuuta, järjestettyjen markkinoiden yhteydessä, kunnes tuomiokapituli kielsi markkinat.
Keskiajalla kristinuskon levittyä Suomeen lähde nimettiin Janakkalan suojeluspyhimyksen Pyhän Laurentiuksen eli Laurin mukaan. Pyhä Laurentius oli tunnettu pyhimys, joka kärsi marttyyrikuoleman vuonna 258 jKr kristittyjen vainojen aikaan Roomassa. Pyhä Lauri on kirkkomaalauksissa kuvattu kädessään halstari, jolla hänet kärvennettiin kuoliaaksi. Kansa tulkitsi halstarin peltoladaksi ja merkiksi siitä, että Laurin päivänä oli aika ladata eli tasoittaa ruispellot kylvökuntoon. Perinnetiedon mukaan hän oli piispan käskystä myynyt kirkon kalleudet ja jakanut rahat köyhille. Laurentiuksen puoleen käännyttiin palohaavojen, kuumeen, noidannuolen ja kiirastulen vaivoissa sekä tulipalon sattuessa. Laurentius oli myös köyhien, kirjastonhoitajien, palosotilaiden, kokkien, leipureiden, koululaisten ja majatalonpitäjien pyhimys. Pyhän Laurentiuksen maine levisi kristinuskon mukana niin, että monet kirkot Suomessakin pyhitettiin hänelle.
Lähde on rakennettu kivistä kaivomaiseksi 1900-luvun alussa, samalla kun Laurinmäelle rakennettiin juoksuhautoja. Lähteen koko on 80 cm x 80 cm ja sen syvyys on 116 cm. Lähteessä on tasainen sorapohja ja se pulppuaa edelleen kirkasta vettä.
Uhrilehto ja polttokenttäkalmisto
Laurinlähteestä etelään sijaitsi ennen kristinuskon tuloa uhrilehto. Uhrilähde, kuppikivet ja uhrirauniot kertovat merkittävästä palvontapaikasta, jossa on uhraamalla palvottu jumalia ja henkiolentoja. Lähistöltä on myös löytynyt kaksi polttokenttäkalmistoa.
Uhrirauniossa on kaksi rautakautista röykkiötä, jotka sijaitsevat noin 25 metrin päässä toisistaan. Koillisempi röykkiöistä on tutkittu, mutta kaivauksissa ei löytynyt hautauksiin liittyviä esineitä. Kivien välistä löytyi astianpaloja, rautakuonaa ja eläinten luita, joten röykkiön on tulkittu olleen uhriröykkiö. Tämän tapaisia raunioita on tavattu sekä Etelä-Suomesta että Virosta, ja ne on ajoitettu vuosille 0-500 jKr.
Toisen kivikehän keskellä on iso kivi, niin sanottu uhrikivi. Uhrikivet ovat maakiviä tai kalliopaljastumia, joihin on hakkaamalla ja hiertämällä tehty pieniä pyöreitä kuppimaisia syvennyksiä. Monesti uhrikivet sijaitsivat lähellä rautakauden kalmistoja tai viljelyalueita. Janakkalan kirkonkylän alueelta on löytynyt useita kuppikiviä. Kivien kuppien merkityksestä on useita teorioita ja kansanperinteitä. Perimätiedon mukaan kivien kuppeihin olisi pantu esimerkiksi viljaa, maitoa ja kalaa sato- ja pyyntionnen toivossa. Kuppikivien käyttö on alkanut rautakaudella ja jatkunut paikoin jopa 1900-luvulle.
Uskottiin, että kuoppiin jääneellä sadevedellä on parantava vaikutus. Taruissa myös kipuja ja vaivoja karkotetaan kiven reikiin. Jotkut tutkijat olettavat, että ihmisen kuoltua hänelle olisi tehty kiveen kolo reitiksi tuonpuoleiseen. Kivi, jossa on monta kuoppaa, syntyi, kun usean vainajan kolot tehtiin samaan kiveen. Kolon kautta siitä menneeseen vainajaan saisi myös yhteyden, ja koloihin jätetyt uhrit menisivät tuonpuoleiseen lahjoiksi vainajalle. Etenkin rautakautisten kalmistojen tuntumassa sijaitsevat kuppikivet on yhdistetty vainajienpalvontaan.
Polttokenttäkalmisto on maantasainen kollektiivinen kalmisto, josta ei ole näkyvissä merkkejä maan pinnalla. Kalmistoon on levitetty hautaroviolla poltettujen vainajien luut ja hauta-antimet maan sekaan laajalle alueelle niin, että yksittäisiä hautauksia ei ole mahdollista erottaa toisistaan. Päälle on heitelty kiviä, mutta selviä röykkiöitä ei ole erotettavissa. Usein vainajalle mukaan annetut esineet ovat myös olleet roviolla – toisinaan niitä on suorastaan tahallisesti vaurioitettu. On ajateltu, että näin esineiden sielu on vapautettu vainajan mukaan matkalle tuonpuoleiseen.
Polttokenttäkalmisto oli maaseutuväestön tavallisin hautaustapa rautakaudella vuosina 600-700 jKr. Se oli nimenomaan suomalainen hautausmuoto.
Paikalla on suoritettu koetutkimukset, joiden yhteydessä löydettiin saviastianpaloja ja palanutta luuta, joiden joukossa on palanen viivakoristeisesta luuesineestä.
