Määkynmäen kalliot
Jääkauden jälkeen Määkynmäki peittyi korkealle nousseen meren alle ja kalliot paljastuivat irralliseen maan huuhtoutuessa veden mukana. Tuuliselle kalliolle uutta maata kasautuu hyvin hitaasti.
Määkynmäellä kasvillisuus on huomattavasti niukempaa kuin sitä ympäröivissä metsissä. Määkynmäen alarinteillä metsä on tavanomaista mustikkatyypin tuoretta kangasmetsää. Ylhäällä mäellä kuivuutta kestävä mänty korvaa kuusen yleisimpänä puulajina ja metsä muuttuu kuivahkoksi puolukkatyypin kankaaksi.
Vain harvat kasvit pärjäävät kallioiden kuivissa ja vähäravinteisissa olosuhteissa. Kallioilla kasvaa paljon jäkäliä, etenkin poronjäkälää, ja myös sammaleet ovat tavallisia. Jäkälät ja sammaleet pystyvät kasvamaan kovallakin alustalla, koska niillä ei ole juuria.
Putkilokasveista mäellä kasvaa eri heinälajeja, puolukkaa, kanervaa ja sianpuolukkaa. Vanhoissa kaivannoissa näkyy siellä täällä kallioimarretta ja sinivuokkoja. Aikaisemmin Määkynmäki on ollut läheisten maatilojen karjan laidunmaana. Esimerkiksi seljaa karja ei mielellään syönyt, joten sitä kasvaa edelleen runsaasti Määkynmäellä.