Tikkametsä

Keväällä Määkynmäen ympäristössä kuuluu tikkojen soidinrummutuksia. Yleisin laji on käpytikka, joka viihtyy monenlaisissa metsissä, jos vain pesäpaikaksi sopiva lahopuupökkelö löytyy. Käpytikat ovat oppineet käyttämään myös sähköpylväiden päässä olevia peltejä rummutuksessaan, pellistä lähtevä pärinä kantaa kauas ja houkuttelee tikkanaaraan paikalle.

Toinen tavallinen tikkalaji alueella on suurikokoinen ja lähes kokonaan musta palokärki. Se vaatii laajempia metsäalueita ja Määkynmäenkään ympäristöön ei mahdu kuin yhden parin reviiri. Palokärjen suuri kellanvalkoinen nokka on niin järeää tekoa, että pienemmistä tikoista poiketen palokärki voi helposti kaivertaa pesäkolonsa terveeseenkin puuhun tai vaikkapa sähkötolppaan!

Harvalukuisempia tikkoja alueella ovat pohjantikka, jonka voi talvella nähdä kuusikoissa hiljakseen naputtelemassa kuusen runkoja ravintoa etsiessään. Pohjantikalla on usein tapana kuoria kuusten kaarnaa pois makupalan löytämiseksi.

Pikkutikka on vain varpusen kokoinen ja mustavalkoinen. Se viihtyy erityisesti rantojen lehtipuumetsissä. Huhti-toukokuussa sen piiskuttava kiikitys kiinnittää helposti luonnossa liikkujan huomion.

Tikkalintuihin kuuluu myös käenpiika, joka pesii vanhoissa tikankoloissa tai usein myös pihapiirin kottaraispöntöissä. Käenpiian erityistä herkkua ovat muurahaiset ja muurahaisten muna, joita se etsii usein maassa pomppien. Käenpiian soidinhuuto on melko samankaltainen kuin pikkutikalla, mutta sen ”kii-kii-kii-kii” huuto on hieman kovempi ja selkeämpi.

Kuuntele käpytikan rummutus: