Vesi- ja viemäriverkostoon liittyminen
Kiinteistöjen on oltava liittyneenä vesi- ja viemäriverkostoon ns. vesilaitoksen toiminta-alueilla, joita ovat valtuuston erikseen vahvistamat alueet Turengissa, Tarinmaalla, Tervakoskella ja Leppäkoskella. Toiminta-alueet rajoittuvat pääasiassa asemakaavoitettuihin alueisiin. Tietoa vesihuoltolaitoksen toiminta-alueista antaa Janakkalan Vesi.
Alueelle on perustettu myös vesiosuuskuntia, joihin liittyminen on vapaaehtoista. Janakkalassa on perustettu neljä vesiosuuskuntaa: Punkan-Nummenpään, Koljalan-Vuortenkylän, Uhkoilan ja Rastilan vesiosuuskunnat. Rastilan vesiosuuskunnan alueelle on rakennettu ainoastaan vesijohtoverkosto.
Vapautusta liittymisvelvollisuudesta voi hakea vesihuoltolain 11 §:n mukaisilla perusteilla. Vapaamuotoinen lupahakemus, jonka liitteenä on sijaintikartta, toimitetaan Janakkalan ympäristönsuojelulle.
Hellberg Aino
Ympäristöluvat, maa-ainesluvat, jätevedet, meluilmoitukset, ylijäämämaat
Poissa 13.6.2024-13.5.2025
Heikkala Jutta
Jätehuolto ja roskaantuminen, eläinsuojat, asiakaspalvelu
Poissa 13.12.2024, sekä 2312.2024-1.1.2025