Artikkelit
Omat uutiset (ei etusivulla)
Tarjouspyynnöt
Uutiset
-
Janakkalan joulurahat hyväntekeväisyyteen
-
Nuorisotilat siirtyvät sähköiseen järjestelmään jonne huoltajien toivotaan ilmoittavan nuoret
-
Ulkokenttien vuorohaku 1.1.-31.1.2025
-
Kunnan yhdistysten ilta torstaina 23.1.25
-
Olohuonetoiminnan suunnittelutapaaminen torstaina 23.1.
-
Janakkalan Veden johtoon Melina Mallat
-
Tanttalan ja Haukankallion koulun lakkauttaminen eteni kunnanhallituksessa
-
Etelä-Hämeen työllisyysalue tarjoaa työvoima-, elinkeino- ja kotoutumispalveluja tammikuun alusta lähtien
-
Janakkalalaisia haastettiin liikkumaan entistä enemmän
-
Janakkalan kunnankirjaston joulun & vuodenvaihteen aukioloajat
-
Kevään uimakoulut Tervakosken uimahallilla
-
Janakkalan yhteinen kyläkärry helpottaa tapahtumien järjestämistä
-
Ajankohtainen latu- ja jääkenttätilanne
-
Valtuusto hyväksyi organisaatiomuutoksen
-
Tuore ylioppilas opiskeli itselleen myös yliopistopaikan
-
Kadut aurataan liikennemäärän määrittelemässä järjestyksessä
-
Maankäyttö- ja rakennuslaki uudistuu
-
Kunnanhallitus kokoustaa kylillä
-
Tekninen lautakunta palautti valmisteluun Virala Campingin myynnin
-
Kirjastot avautuvat jälleen – tärkeää tietoa muutoksista!
-
Liikuntataksoihin esitetään korotuksia
-
Luontokohteet kumppanuuspöytä on helpottanut luontokohteiden löytämistä
-
Sivistysjohtaja tulee vaihtumaan
-
Perheliikuntahanke on kannustanut perheitä yhteiseen liikkumiseen
-
Turengin vanhan koulun purku alkaa marraskuun lopussa
-
Vastaa perheliikunnan kyselyyn
-
Kunnanhallitus: Osavuosikatsaus kertoo talouden pysyneen raamissa
-
Tervakosken koulukeskuksen nimeksi Valo
-
Kilometrikisa koettiin mukavaksi tempaukseksi
-
Liukuesteitä jaossa senioreille
-
Biojätteen keräyksen laajentaminen loppusuoralla
-
Janakkalan talousarvio 2025: Ensi vuonna painetaan sekä jarrua että kaasua
-
Kaikkien KOTI- kansainvälisyyspäivä tuo maailman Turenkiin 26.10.
-
Tervakosken kirjaston asiakaspalveluaikoihin muutoksia
-
Turenkia vaivanneeseen ilkivaltaan haettiin yhdessä perheiden kanssa ratkaisuja
-
Tanttalan ja Haukankallion koulujen lakkauttamisesta kuulemistilaisuudet lokakuussa
-
Syyslomavinkit
-
Riikka Gröhn valittiin Janakkalan vuoden 2024 työmatkapyöräilijäksi
-
Janakkalassa valmistellaan Tanttalan ja Haukankallion koulujen lakkauttamista
-
Janakkalan ensimmäisessä kilometrikisassa kerättiin lähes 30 000 kilometriä
-
Hakamäen kentän huoltorakennuksen rakennustyöt keskeytyvät
-
Valtuusto hyväksyi ympäristömääräykset
-
Hyvinvointilautakunta jakoi hyvinvointi- ja ikäihmisten avustukset
-
Äkillisen vesijohtovuodon korjaus Tervakoskella
-
Etelä-Hämeen työllisyysalue hoitaa TE-toimiston tehtäviä ensi vuodesta lähtien
-
Janakkalan kunta ottaa käyttöön asiakaspalveluteesit
-
Hakamäen urheilukenttä valmistuu sovitusti
-
Talouden tasapainottamistarve ennallaan talousarviomuutoksista huolimatta
-
Kirjastot luopuvat osasta puhelimia
-
Kirjaston talviaukioloajat
-
Harrastamisen Janakkalan mallin kerhoihin haku alkoi
-
Janakkala vetäytyy MOREn eritasoliittymähankkeen rahoituksesta
-
Talouden tasapainottamistoimikunta sai työnsä valmiiksi
-
Kuntalaiskysely: Satoja ideoita kunnan tuottojen lisäämiseksi ja vetovoiman kehittämiseksi
-
Vesijumpat Tervakosken uimahallilla alkavat 12.8.
-
Maksutonta kuntosaliopastusta elokuussa
-
Rahitunlammilla Janakkalassa havaittu myrkkykeisoa – uimaranta suljetaan toistaiseksi
-
Porttilantien päiväkodin piha uudistui lasten toiveita kuunnellen
-
Viemäreiden saneerausta Turengissa
-
Hämeen vuoden kylä on Mallinkainen ja paikallistoimija Satu Anttila Vähikkälästä
-
Pääkirjaston palautuslaatikko suljetaan ilkivallan vuoksi
-
Pääkirjaston aulan taideteos
-
Janakakkala löytyi Mallinkaisilta
-
Janakkalan sahtimestariksi Marianne Huilla
-
Sateenkaarihyllyt Janakkalan kirjastoihin
-
Kysely koululaisille: Metsä ja uimaranta lapsille mieluisimmat paikat liikkua yhdessä perheen kanssa
-
Janakkalan ensimmäisessä askelkisassa kerättiin yli 15 miljoonaa askelta
-
Koulutie 1:ssä puhdistetaan kesän aikana maaperää
-
Janakkalalaiset lapsiperheet haluavat liikkua yhdessä enemmän
-
Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona
-
Asukaskysely: Pyöräily- ja kävelypuitteita toivotaan kehitettävän enemmän
-
Muutoksia palvelutoimisto Lyylin aukioloajoissa
-
Vastaa kotihoidontuen kuntalisäkyselyyn
-
Janakkalan askelkisan tilanneseuranta
-
Vesikatko Turengissa Tapailan alueella 15.5.
-
Turengin keskustavisiotyö on valmistunut
-
Jätekeräyspisteiden laajentaminen
-
Vastauksia pikkukouluja koskeviin kysymyksiin
-
Kutsu: Tehdään lupaus Suomelle – tule mukaan rakentamaan toimintakykyistä maata ja Janakkalaa
-
Liikekujan ja Tapailan alueen vesijohtoverkoston saneeraus
-
Vesihiidenkujan kulku estynyt 16.4.
-
Lumen sulamisvesi aiheuttaa ohitusta
-
Hankintasuunnitelma 2024 on nyt julkaistu
-
Kuntien yhteinen e-kirjasto avautuu huhtikuussa
-
Räikee –katutaidefestivaali Janakkalassa 2024
-
Kanta-Hämeen Logistiikkaselvitys: MORE logistiikan ja tuotannon kehittämisen kärki Kanta-Hämeessä
-
Avustushaku 15.3.-15.4.
-
Janakkalan kunta myy Vähä-Hiiden ja Ollilan kiinteistöt
-
Kirjaston vuosi 2023
-
Janakkalaan Kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelma
-
Ilmoita katuvalojen häiriöistä palautekanavaan
-
Janakkala käynnistää neuvottelut sopimuksen jatkosta Compass Groupin kanssa
-
HAMKin opiskelijoilla hyviä ideoita janakkalalaisten hyvinvoinnin lisäämiseen
-
Pääkirjaston aukioloaikaa supistetaan
-
Ilveksen luontokoulusta virallinen LYKE-toimintapiste
-
Kirjaston asiakaspalvelun poikkeavat aukioloajat 2024
-
Laurinmäen tuulimylly ja Tanttalan koulu piparkakkukisan voittoon
-
Pääkirjaston langaton verkko toimii jälleen
-
Ajankohtainen latu- ja jääkenttätilanne
-
Janakkala on Lapsiystävällinen kunta
-
Turengissa Lastujärventiellä vesijohtovuoto on saatu korjattua 20.11.2023 klo 15.40
-
Hakamäen urheilukentän parkkipaikan rakentaminen vaikuttaa alueen käyttöön
-
Kiipulantien ylittävän kevyen liikenteen sillan korjaustyöt alkavat
-
Riihimäen seudulle rakennetaan uutta työllisyysaluetta
-
Janakkalan vuoden yhdistys on 2023 Janakkalan Luonto ja Ympäristö ry
-
Janakkalassa alkoi luontokoulu
-
Valtuusto päätti perustaa hyvinvointilautakunnan
-
Kirjastoauton talviaikataulu alkaa 21.8.
-
Pääkirjaston tilojen vuokrahintoja päivitetty
-
Rakennusvalvonnan julkipanolista 10.8.2023
-
Koulukeskus Välkyssä paljastettiin Hanna Vihriälän taideteos
-
Janakkalan sahtimestaruuskisat Vähikkälässä
-
Anonyymin rekrytoinnin käyttöä laajennetaan kaikkiin rekrytointeihin
-
Konkreettisia parannuksia kouluruoan laadussa
-
Janakkalasta ensimmäinen Luontoviisaat kunnan -verkoston jäsenhakemus
-
Kuulutus rakennusjärjestyksen voimaantulosta
-
Harvialan lapset saivat äänensä kuuluviin
-
Perinteisen sahdin valmistuskilpailu 2023
-
Vesijohtovuodon etsintä Leppäkoskella 30.5.2023
-
Ruokapalveluiden laadun parantamiseksi käydään jatkuvaa vuoropuhelua Compass Groupin kanssa
-
Janakkalan visuaalinen ilme päivittyy
-
Compass Group pyytää anteeksi asiakkailtaan
-
Hämeenmaan liittymän muutostyö vaikuttaa Harvialantien liikennejärjestelyihin
-
Uuden urheilukentän asemointi on päätetty
-
Oman elintapamuutoksen polku on julkaistu OmaHämeen sivuilla
-
Ulkoliikuntapaikkoihin asennetaan kävijälaskureita
-
KuiSiistii! talkoilee taajamat siistiksi osana Miljoona roskapussia – kampanjaa
-
Keskuskeittiössä säädetään ruuan reseptiikkaa
-
Valtuusto hyväksyi rakennusjärjestyksen ja Tervakosken koulukeskuksen rakentajaksi YIT Suomi Oy:n
-
Uuden urheilukentän rakentaminen edistyy
-
Jätelautakunta Kolmenkierto: Hattula, Hämeenlinna, Janakkala ja Tuusula jätehuollon tehoseurantaan
-
Kesäleirit 2023
-
Työ lapsiystävällisen kunnan eteen jatkuu
-
Vastaa ilmastotekokyselyyn ja voita elokuvaliput!
-
Liikuntaneuvontaa ikäihmisille
-
Joukkoliikennekysely: Toiveena lisää vuoroja taajamien välille, kyliin ja lähikaupunkeihin
-
Valtuusto perusti kuljetussuunnittelijan viran
-
Turengissa avautui uusi kunnallinen päiväkoti
-
Ilmoitus päätöksen tiedoksiannosta asiassa dnro: ESAVI/7259/2023; Väliaikainen poikkeaminen Alajärven säännöstelyä koskevista määräyksistä
-
Nettisivut uudistuivat
-
Janakkalan toinen elinvoimafoorumi pohtii aluekehitystä
-
Vastaa kyselyyn: Janakkala ikääntyy – miten tuleviin asumistarpeisiin vastataan?
-
Tervakosken koira-aitaus on valmistunut
-
Toivomme yhteydenottoa kuntaan ennen omatoimista auraamista
-
Valtuusto päätti ateria ja puhtauspalveluiden ulkoistamisesta sekä rakennusliikkeiden tonttialesta
-
Vedentoimituksessa katkos Tervakoskella Kartanontiellä
-
Janakkalan kunnan Harrastamisen Suomen malli saa 16.000€ lahjoituksen Janakkalan Osuuspankilta
-
Muutoksia ympäristöterveydenhuollossa 1.1.2023 alkaen
-
Muistutus Tervakosken liikuntahallin Delfort Areenan liikuntatilojen käyttäjille pysäköintiin liittyen
-
Janakkalan kunnalla on mahdollisuus lähettää kuntalaisille massatekstiviestejä
-
Valtuusto hyväksyi Tervakosken koulukeskuksen tarjouspyynnön
-
Sähkökatkojen vaikutus vesihuoltoon
-
Vesijohtovuodon korjaus Turengissa 8.12.2022
-
Vedentoimituksen katkos Taimistotiellä, Pikkukujalla ja Leppäkujalla 8.12.
-
Vesikatko ja verkoston desinfiointi Saapaskujalla, Mäkikujalla ja Tykkivajantiellä 7.12.2022
-
Ympäristöterveydenhuolto siirtyy Etelä-Hämeessä Riihimäen kaupungille
-
Vesijohtovuoto korjattu Ylikyläntiellä Turengissa
-
Valtuusto valitsi tekniseksi johtajaksi Harri Vierikan ja hyväksyi talousarvion 2023
-
Tule mukaan rakentamaan Janakkalan elinvoimaa
-
Janakkalan kunta myymässä Tapailakodin rakennuksen
-
Asukaskokemustutkimus: Janakkalassa voidaan hyvin, mutta vetovoimaa kaivataan lisää
-
Isot koulu- ja liikuntainvestoinnit pääosassa Janakkalan talousarviossa 2023
-
Vesikatko Tervakoskella 24.10. klo 9:00 alkaen
-
Vesikatko Turengissa 25.10. klo 8:30 alkaen
-
Vesikatko Taimistotiellä ja Leppäkujalla torstaina 20.10.2022
-
Tervakosken koirapuisto Tammirannan puistotien varteen
-
Energiansäästö on osa kunnan kiinteistöjen hoitoa
-
Hopealahden rakentuminen alkaa pientaloista
-
Vesikatko Tervakoski, Rajapirtintie 3 torstaina 13.10.2022
-
Vesikatko Turengissa 3.10.2022
-
Tervakosken terveysaseman avajaiset ja Ilmari Grytan julkisen taideteoksen paljastus 6.10.2022
-
Janakkalan pääkirjasto siirtyi omatoimiaikaan
-
Vesikatko päättynyt Turengissa Tuulimyllyntiellä ja Juttilantiellä
-
Haku avoimeen varhaiskasvatukseen on avattu
-
Jätelautakunta: Ilmoita kotikompostoinnista
-
Vesijohtovuodon korjaus Turengissa Pihkakaarteella 25.8.2022
-
Lasten ja nuorten Hyppyperjantait Tervakosken uimahallilla
-
Liikuntapalvelut tarjoaa liikuntaneuvontaa
-
Suruttoman rannassa hyppääminen kielletty veden korkeuden vaihtelujen vuoksi
-
Liinalammin alueen kyselyn tulokset
-
Heijastus teos ja Taiken erityisavustus Turengin koulu- ja monitoimikeskukselle
-
Turengin vesijohtovuoto on korjattu
-
Tervakosken Kettukallion asemakaavamuutoksen kyselyn tulokset
-
Janakkala-stipendi Onni Ruokankaalle
-
Hallinto-oikeus teki päätöksen Hakamäen asemakaavaan liittyen
-
Kysely Vehnä-, Ohra-, Ruis- ja Kaurapolun kiinteistönomistajille
-
Turengissa vedentoimituksessa katkos maanantaina 14.3. klo:14.00-15.00
-
Hanna Vihriälän taidetta Turengin koulu- ja monitoimikeskukseen
-
Vesihuoltotyö Rastikankaalla 24.2.2022
-
Vesijohtovuoto Tapailankujalla 4.1.2022 on korjattu
-
Vesijohtovuodon korjaus Pyhämäentiellä Turengissa jatkuu 3.1.2022
-
Janakkala sai 70 000 € avustusta lasten harrastamisen mallin toteuttamiseen
-
Turengin koulu- ja monitoimikeskuksen rakentajaksi YIT Suomi Oy
-
Turengin liikenneillassa 10.2. 56 osallistujaa
-
Vuoden liikuttaja – Koira!
-
Leppäkosken vedenottamo saneerataan
-
Puhdistusliinat voivat aiheuttaa tukoksia viemärissä
-
Rehakan Kusiaismäen kiviaineshankkeen ympäristövaikutusten arviointi etenee
-
Rehakan Kusiaismäen kiviaineshankkeen ympäristövaikutusten arviointi etenee
-
Janakkala-stipendi Linda Suolahdelle
-
Tulorekisterin käyttö alkamassa Janakkalan varhaiskasvatuksessa
-
Olli Soini on valittu Keltaisen talon uudeksi yrittäjäksi
-
Vesilasku e-laskuksi
-
Tervajoen ranta toivotaan virkistyskäyttöön
-
Vuosi aikaa kunnostaa jätevesijärjestelmät – toimiin kannattaa ryhtyä jo talvella