Janakkala etsii perheitä ilmaiseen asumiskokeiluun
Janakkalan kunta toteuttaa Kylään! -asumiskokeilun toukokuussa 2025 yhteistyössä paikallisten kylien kanssa. Ilmaiseen asumiskokeiluun etsitään nyt muuttohalukkaita perheitä kokeilemaan asumista Janakkalan kylissä viikon ajan.
Janakkalan kunta tarjoaa asunnon viikoksi asumiskokeilijoille Janakkalan kylissä, Tarinmaalla, Vähikkälässä ja Tanttalassa. Kokeiltavana on neljä erityistä ja persoonallista paikkaa. Asumiskokeilu toteutetaan aikavälillä 5.-25.5.2025, riippuen kylästä ja asunnosta.
Kylien vapaaehtoiset räätälöivät kokeiluun valituille ohjelman ja esittelevät kylän asumismahdollisuuksia. Kokeiluviikon aikana perheet pääsevät tutustumaan mm. kyläkoulun opetukseen, harrastusmahdollisuuksiin, ympäröivään luontoon, kyläläisiin ja Janakkalaan.
Asumiskokeilu on jatkoa viime vuonna työskennelleelle Kylät-kumppanuuspöydälle ja se myös rahoitetaan pöydän varoista. Asunnon lainaajat saavat 300 euron korvauksen, minkä lisäksi kyläyhteisöllä on 200 euroa käytettävissään ohjelman järjestämiseen. Asumiskokeiluun on otettu oppia Polku kylään -hankkeesta.
Haku asumiskokeiluun on auki perjantaihin 21.3.2025 kello 12 asti.