Janakkalan yhteinen kyläkärry helpottaa tapahtumien järjestämistä
Kylät-kumppanuuspöytä on kuluneen syksyn ajan työstänyt ideoita kylien esiintuomiseksi. Työskentelyn pohjana on ollut elokuisen kaikille avoimen kyläideointi-illan anti, josta kumppanuuspöydän tavoitteiksi nostettiin:
- kyläyhteisöjen aktiivinen yhteistyö,
- kylien elävöittäminen,
- uusien asukkaiden saaminen kyliin ja
- kunnan ja kylien yhteistyön jatkuminen.
Kumppanuuspöydän myötä:
- kylille perustettiin oma Facebook-sivu, jossa tullaan lukuisten päivittäjien myötä aktiivisesti jakamaan tietoa kylistä ja tapahtumista
- kylille perustettiin oma WhatsApp-ryhmä
- Tervakosken keskustaan, Turengin Asemalle ja kävelykadulle pystytetään ”kyläviittatolpat”, jossa on oikeaan ilmansuuntaan osoittava viitta kaikkiin niihin kyliin, joissa on julkisia käyntikohteita.
- Yhdistysten käyttöön hankittiin tapahtumakärry. Tapahtumakärry on perävaunu, jonka sisältä löytyy mm. tapahtumateltat, makkaragrilli ja pöytiä. Sitä saavat yhdistykset lainata Janakkalassa järjestettävään tapahtumaan pientä, ylläpitokuluja varten kerättävää 15 euron korvausta vastaan.
- Vuonna 2025 toteutetaan 4 asumiskokeilua, joilla houkutellaan uusia asukkaita ja tehdään kyläasumista tunnetuksi.
- Tehdään kyläelämän esittelyvideo, jonka toteuttaa itsekin kylillä, Saloisilla asuva Iisakki Kennilä.
Kyläkärryyn pääsee jo tutustumaan tammikuun yhdistystapaamisessa 23.1. minkä lisäksi kyläaktiivit järjestävät yhdessä tapahtumakärryn esittelytilaisuuden helmikuussa. Lisätietoja kärryn lainauskäytännöistä on tulossa nettiin.
Kumppanuspöydässä on ollut edustettuina kylistä Tanttala, Vähikkälä, Mallinkainen, Leppäkoski, Hyvikkälä ja Tarinmaa. Kuntaa ovat edustaneen maaseutuasiamies, hyvinvointijohtaja ja viestintäpäällikkö. Pöydän puheenjohtajana toimi Minna Palosaari ja sihteerinä Jenni Kuotola. Tarkoituksena on jatkaa yhteistyötä myös kumppanuuspöydän päättymisen jälkeen.