Koulukeskus Välkyssä paljastettiin Hanna Vihriälän taideteos
Janakkalan kunta saa uuden julkisen taideteoksen, jonka aihe kumpuaa vanhasta, purettavaan Turengin kouluun vuonna 1954 valmistuneesta Onni Ojan Elämän puu – seinämaalauksesta.”Maisema tyrkyttää kaikkea. Ongelma on siinä, mitä jättää pois. Kahdeksankymmentäviisi prosenttia pitää hylätä. Jäljelle jäävä osa on se, mikä sanoo minulle jotakin.” – Onni Oja.
Janakkalan kunta tilasi keväällä 2022 kuvanveistäjä Hanna Vihriälältä (s. 1974) taideteoksen rakenteilla olevaan Turengin koulu- ja monitoimikeskukseen. Taiteilija kertoo liikuttuneensa haikeudesta, joka tuntui yhdistävän ihmisiä katoamassa olevan Elämän puu -teoksen johdosta. Tämä johti Onni Ojan taideteosta kommentoivaan uuteen, nykytaiteen keinoin toteutettuun taideteokseen. Hanna kertoo: ”Teokseni visuaalisena lähtökohtana on toiminut havainto veden pintaan heijastuvasta puusta. Ajatus kehittyi vanhasta Hiidenjokea esittävästä valokuvasta, jossa tumma puu peilautuu vaalean joen pintaan. Kuvan tunnelma on rauhallinen, lähes pysähtynyt. Voi kuvitella, että jossain kohdassa valkoinen vesi ja taivas yhdistyvät toisiinsa. Ajattelin, että haluaisin yhdistää teokseeni sekä Hiidenjoki kuvan tyynen, rauhallisen tunnelman että ajatuksen katoavasta ”Elämän Puusta”. Omassa rajauksessani maisema on väärinpäin, veden pinta on katsojan yläpuolella ja joen pohja korkealla silmän tavoittamattomissa. Ehkä teosta katsoessa voi ajatella olevansa osa kokonaisuutta, jossa voi itse tunnustella, katsooko taivasta vai vettä.”
Taiteilijavalinta toteutettiin kutsuportfoliohaun perusteella talvella 2022. Taidehankeen työryhmään kuului rakennuttaja, sivistys- ja nuorisotoimen edustajat, nuorisovaltuuston edustaja, arkkitehti, kulttuurituottaja ja julkisen taiteen asiantuntija. Koulun oppilaat, nuoret ja henkilökunta ovat osallistuneet taideteoksen hankintaprosessiin. On merkittävää, että koulu- ja monitoimitalon tiloissa oleskelevat saavat arjen ympäristöönsä oman taideteoksen katseltavakseen. Taidetyöryhmään osallistunut nuorisopalvelupäällikkö Sanna Laine kommentoi taideteoksen toteutusprosessia: ”On hienoa, että lapset ja nuoret pääsivät osallistumaan taidehankintakokonaisuuteen sen jokaisessa vaiheessa. Lapsilta ja nuorilta kerättiin ideoita niin kouluissa, nuorisotiloilla kuin myös nuorisovaltuustossa. Taideteoksessa on paljon niitä elementtejä mitä lapset ja nuoret nostivat esille. Se on näyttävä, arvokas ja siinä on taianomaisuutta, värejä sekä ripaus bling-blingiä.”
Luokanopettaja Kimmo Jokela kertoo olleensa aluksi huolissaan tuottaako teosprosessiin osallistaminen oppilaille pettymystä: ”Oppilaiden osallistamisesta taiteilijan ja aiheen valintaan olin aluksi vähän huolissani. Lasten osallistamisessa on aina sudenkuoppansa: Jos kysytään mielipidettä tulevasta, se tulkitaan helposti varmaksi lupaukseksi toteuttaa toive. Toteutus voi tuottaa helposti pettymyksen. Tämän taideteoksen yhteydessä oppilaat toivoivat muun muassa, että ”ei olisi mitään liian lapsenomaista”, vaan teoksen haluttiin olevan ”hieno ja arvokas”. Aiheeksi toivottiin esimerkiksi ”jotain luontoon liittyvää”. Heijastus-teoksessa edellä mainitut oppilaiden toiveet toteutuvat mielestäni oivallisesti. Lisäksi ilmanvaihdon hennosti heiluttamat ja valonheittimien säteissä kimaltelevat teoksen osat ja vaijereiden varjot synnyttävät vaihtelevaa katseltavaa.
Teoksen sijoituspaikka toimii paitsi koulun ravintolana, myös julkisena kaiken ikäisten ihmisten käyttöön tarkoitettuna tilana. Heijastus miellyttää varmasti vanhemmankin käyttäjäkunnan silmää. Lisäksi suurikokoinen teos täyttää sopivasti korkean, avaran salin ja tarjoaa mielenkiintoisia näkymiä eri suunnista ja korkeuksilta sekä erilaisissa valaistustilanteissa.”
Turengin koulu- ja monitoimitilan arkkitehtisuunnittelusta vastannut Arkkitehti Safa Marika Häll, Sweco Architects Oy:ltä osallistui taideteoksen toteutusprosessiin huolehtien teoksen sovittamisesta muuhun suunnitteluun. Uuteen rakennukseen tulvii valoa eri suuntiin avautuvista ikkunoista. Rakennuksessa on avointa tilaa toimia ja rakentamisessa on käytetty laadukkaita materiaaleja. Sisällä on avoimia näkymiä tilojen välillä muodostaen katseltavaksi erilaisia tilallisia ketjuja. Näissä uusi taideteos on usein keskiössä. Taidetyöryhmän toiveena oli, että tilallisuus ja näkymät huomioidaan taideteoksen luomisessa. Korkealle avautuva aula, jonne myös osasta luokkahuoneita avautuu näkymä, soveltuu Heijastus teokselle erinomaisesti. Taideteoksesta muodostuu koulun aulaa ja sitä ympäröivien luokkahuoneiden hengetär.
Kunta sai Taiteen edistämiskeskukselta Prosentti rakennuskustannuksista taiteeseen -erityisavustusta taideteoksen toteutukseen. Tämä mahdollisti 11 metriä korkeaan aulatilaan sijoitettavalle taideteokselle tilan vaatiman mittakaavan. Taideteos on 300 cm leveä, 600 cm korkea ja 510 cm syvä. Sen materiaaleina ovat ruostumaton teräsvaijeri, alumiiniset puristuslukot ja akryylihelmet. Teoksen mittakaavaa avaavaa on, että teräsvaijereita aulan katosta roikkuu noin 6500 kappaletta ja niissä on noin 200 000 akryylihelmeä. Teos on toteutettu käsityönä. Sen valmistamisessa ja kattoon installoinnissa Hanna Vihriälällä on ollut apuna osaava työryhmä Siiri Heikkilä, Sanni Salmela, Ville-Veikka Ilari, Anne Alalantela-Al-Wani ja Elina Rämö.
Tampereella asuva ja työskentelevä kuvanveistäjä Hanna Vihriälä on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta 2003. Hän on opiskellut myös Tallinnan kuvataideakatemiassa ja Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. Hänellä on useita julkisia taideteoksia eri puolilla Suomea. Hannan teoksiin voi tutustua lisää syksyllä avautuvassa CATCH -näyttelyssä Serlachius-museolla.
Hanna Vihriälä: ”Katsomissuunnasta tai -kohdasta riippuen taideteoksen voi nähdä pilven kaltaisena, ehkä enemmän osana taivasta kuin vettä. Teoksen materiaalit, vaijerit ja helmet, muodostavat aulaan erilaisia heijastuksia, ja sitä kautta teoksen luoma tila voi jatkua sen fyysisten mittojen ulkopuolelle.”