Kunnanhallitus kokoustaa kylillä
Janakkalan kunnanhallitus pitää osan tulevista kokouksistaan kylillä. Kyläkierroksen myötä kylät pääsevät kertomaan kuulumisiaan päättäjille ja samalla Janakkala tulee tutuksi vielä uudelle kunnanjohtaja Riikka Moilaselle.
Kyläkierros on rakennettu siten, että ennen suljettua kokousta on tunti aikaa kylän asioille.
Kunnanhallituksen kokous 25.11. pidetään Tarinmaan koululla. Tammikuussa on tarkoitus vierailla Hyvikkälässä ja helmikuussa Leppäkoskella. Kokousaikatauluja on soviteltu yhteen niiden kylien kanssa, jotka ilmoittivat valmiudesta isännöidä kokouksia.