Muistutus vanhenevista rakennus- ja toimenpideluvista
Janakkalan kunnan rakennusvalvonnassa on lopputarkastamattomia rakennus-, toimenpide- ja maisematyölupia, joita on vuosien varrella kertynyt jo melko runsaasti.
Rakennusvalvonnan tavoitteena olisi saada loppukatselmoitua vanhentuneet luvat ja saattaa hankkeet päätökseen. Luvalle voidaan myös myöntää jatkoaikaa, jos luvan voimassaoloaika on päättynyt ja hanke on vielä keskeneräinen.
Jos lupapäätös on saatu ennen vuotta 2020 (voimassaoloaika 5 vuotta), luvan voimassaoloaika on päättynyt tai päättyy vuoden 2025 aikana. Jos luvan osalta loppukatselmointi on tekemättä, asia olisi hyvä selvittää, jotta saataisiin rauennut lupapäätös ja lupaprosessi loppuun merkityksi.
Yhteydenotto
Luvanhakijan vastuulla on itse huolehtia loppukatselmuksen hoitamisesta ja loppukatselmusajan sopimisesta rakennustarkastajan kanssa. Jos tämä vaihe on jäänyt unohduksiin, otathan yhteyttä Janakkalan kunnan rakennusvalvontaan ja sovitaan asiasta kanssanne.