Rottahavaintoja Turengissa

Kuntaan on tullut ilmoituksia mahdollisista rottahavainnoista. Rotta on kaupunkiluonnon asukas ja yksittäisten rottahavaintojen tekeminen on yleistä. Taajamaympäristö tarjoaa rotille hyviä pesäpaikkoja ja ravinnonlähteitä. Rotat ovat kuitenkin tuhoeläimiä, jotka voivat tehdä vahinkoa rakenteille, saastuttaa elintarvikkeita ja levittää tarttuvia tauteja.

Estä rotan ravinnon saanti pitämällä ruokajätteet kannellisessa jäteastiassa tai kompostorissa. Ruokajätettä ei saa laittaa maahan eikä puutarhakompostoriin rottia houkuttelemaan. Lintujen ruokinta voi houkutella myös rottia. Ruoki taajamissa lintuja vain pienimuotoisesti ja käytä ruokinnassa ruokinta-automaatteja. Siivoa ruokintapaikan alle kerääntyvä siemen- ja kuorimassa säännöllisesti pois jäteastiaan.

Omakotitalojen, kerrostalojen ja muiden yksityisalueiden rottien torjunta kuuluu kiinteistön omistajalle tai taloyhtiölle. Taloyhtiöiden asukkaiden tulee ilmoittaa havainnoistaan isännöitsijälle, joka hoitaa tarvittavat toimenpiteet. Kunnan vastuuseen kuuluu rottien torjunta kunnan kiinteistöillä sekä julkisilla alueilla, kuten puistoissa ja katujen varsilla. Mikäli havaitset rottia julkisella paikalla, pyydämme teitä ilmoittamaan siitä välittömästi kunnan ympäristöterveydestä vastaavalle viranomaiselle, Riihimäen kaupungin ympäristöterveydenhuoltoon. 

Yksittäisistä rottahavainnoista ei tarvitse ilmoittaa. Satunnaiset yksittäiset havainnot rotista eivät yleensä johda toimenpiteisiin, vaan ovat osa normaalia taajamaympäristöä. Jos rottia havaitaan epätavallisen paljon eli useita samanaikaisesti ja havaintoja tehdään päivittäin, voidaan kiinteistön omistaja tai haltija määrätä ryhtymään toimenpiteisiin tuhoeläinten torjumiseksi. Yhteistyöllä ja ennaltaehkäisevillä toimilla voidaan estää rottien leviäminen. 

Lisätietoja ympäristöterveydenhuollosta ja tuholaisten torjunnasta.