Tervakosken terveysaseman avajaiset ja Ilmari Grytan julkisen taideteoksen paljastus 6.10.2022
Tervakosken terveysaseman avajaisia vietetään torstaina 6.10. klo 15-17. Avajaisten yhteydessä paljastetaan kuvanveistäjä Ilmari Grytan julkinen taideteos ”Aurinko ja Kuu”. Luvassa on siis uutta koettavaa, vaikka rakennuksessa olisi ehtinyt sen valmistumisen jälkeen jo vierailla. Uusi terveysasema otettiin käyttöön helmikuussa 2021, mutta koronan vuoksi avajaisia vietetään vasta nyt.
Terveysaseman avajaiset ovat kaikille avoin tilaisuus, jonka aluksi esiintyy viulisti Linda Suolahti. Johtava ylilääkäri Virpi Kröger ja kunnanjohtaja Reijo Siltala pitävät puheenvuorot. Aurinko ja Kuu -taideteos paljastetaan ja taiteilija on mukana esittelemässä teostaan yleisölle. Terveysaseman tiloissa järjestetään lisäksi ohjatut tutustumiskierrokset sekä kahvitarjoilu.
Kuvanveistäjä Ilmari Gryta asuu ja työskentelee Janakkalan Hallakorvessa. Gryta on opiskellut vuosina 2002-2008 Kuvataideakatemiassa (nyk. Taideyliopisto) kuvanveistolaitoksella Kuvataiteen maisteriksi. Tervakosken terveysasemalle häneltä on valmistunut kasiosainen ja kahdelle seinäpinnalle sijoittuva, haapapuusta valmistettu reliefimäinen teos. Teoksen osien nimet ovat Aurinko ja Kuu. Vaikka teos on fyysisesti kaksiosainen, se sitoo itseensä ajatuksellisesti myös kolmannen osan, joka on Maa.
Tervakosken terveysaseman taideteoksen koordinointityöhön osallistui kunnan monialainen työryhmä, jossa oli mukana terveysaseman edustaja tuomassa esille henkilökunnan ja tilojen käyttäjien näkökulmaa. Yhteistyö mahdollisti ajantasaisen tiedon saatavuuden ja eri alojen osaamisen yhdistämisen työssä taiteen toteuttamiseksi julkisiin tiloihin. Taidehankkeesta vastasi kunnan tekninen- ja kulttuuritoimi yhdessä.
”Olen työprosessin aikana ollut ilahtunut Ilmarin kyvystä ottaa huomioon taideteosta luodessaan arkkitehtuuri ja tilojen käyttäjät sekä yhdistää tähän oma taiteellinen sisältönsä onnistuneeksi kokonaisuudeksi. Taideteos sopii mielestäni hyvin Tervakosken terveysasemalle ja sisällöllisesti hyvinvointipalveluiden tiloihin pohtiessaan elämää eri näkökulmista tuntemassamme maailmassa.” Taidehankinnan työryhmässä julkisen taiteen asiantuntijana toiminut Marjukka Korhonen kommentoi.
Artikkelin pääkuvana on maistiainen Ilmari Grytan Aurinko ja Kuu -teoksesta valmistumisprosessin ajalta. Mitä näistä osista on syntynyt? Lämpimästi tervetuloa tutustumaan terveysasemaan ja sen julkiseen taiteeseen!
12400 Tervakoski