Tuore ylioppilas opiskeli itselleen myös yliopistopaikan
Janakkalan lukion lakkiaisissa 5.12.2024 Tervakoskella valkolakin painaa tummille hiuksilleen myös Alice, Vu Nguyet Minh. Nyt 18-vuotias Alice saapui kotimaastaan Vietnamista Janakkalaan opiskelemaan elokuussa 2022 ensimmäisten Finest Future -opiskelijoiden mukana.
Suomea mainostettiin Aasiassa nuorille huolettomana ja rauhallisena maana, jonka lukioissa ei ole kotitehtäviä eikä kokeita.
– No sehän ei kaikki pitänyt paikkaansa, mutta rauhallista täällä on!, nauraa Alice nyt.
Vaikkei lukio kokeeton ollutkaan, opetus on kuitenkin paljon joustavampaa ja lempeämpää kuin Vietnamissa.
– Siellä opettajat ovat ankarampia ja jos kokeita ei läpäise, jää luokalle, Alice kertoo.
Finest Future – ohjelman kautta Suomeen tulevat nuoret opiskelevat Suomen kieltä jo kotimaassaan noin vuoden verran, mutta silti otti aikansa, ennen kuin lukion opetusta pystyi seuramaan suomeksi.
Siksi Alicen suoritus ylioppilaskokeissa onkin hämmästyttävä. Hän kirjoitti viisi ainetta, (matematiikan, fysiikan, saksan, englannin ja suomen toisena kielenä) kolmessa vaiheessa alkaen jo syksyn 2023 kirjoituksista. Suomen arvosana on M ja matematiikan niin kirkas L, että hän saa myös Teknologiateollisuus ry:n 1000 euron stipendin korkean pistemäärän vuoksi.
Eikä tässä vielä kaikki. Alice on lisäksi opiskellut avoimessa yliopistossa tekniikan väyläopintoja käyden Otaniemessä luennoilla. Arvosanat näistä opinnoista ovat niin hyvät, että hän sai opiskelupaikan Aalto-yliopistosta ilman pääsykokeita.
– Haluan insinööriksi, sillä pidän ongelmanratkaisusta.
Automaatio- ja robotiikkaopinnot alkavat tammikuussa. Turenki jää taakse, kunhan uusi opiskelija-asunto löytyy Espoosta. Alice muistelee aikaa lämmöllä.
– Olen tavannut paljon hienoja ihmisiä. Sekä opettajat että kunnan nuorisopalvelut ovat olleet ystävällisiä ja auttaneet niin koulussa kuin sopeutumisessa suomalaiseen kulttuuriin.
Myös ystäviä on löytynyt, jopa sattumalta pihapolulla kulkiessa. Alice tunnustautuu ujoksi ja nauttii siksi paljon enemmän hiljaisuudesta kuin kotikaupunki Hanoin hälinästä.
– On ihanaa, kun saa valita koska ja keneen haluaa tutustua eikä olla aina vieri vieressä muiden kanssa.
Alicen toiveissa onkin jäädä Suomeen myös opintojen jälkeen. Kotimaassaan hän ei ole käynyt kertaakaan 2,5 vuoden aikana. Yhteyttä on pidetty videopuheluin, mutta onneksi myös Alicen sisko asuu Suomessa, Lahdessa.
Lämpimät onnittelut Alicelle upeasta saavutuksesta ja onnea jatko-opintoihin!