Vanamo-kirjastojen asiakkuus

Vanamo-kirjastoihin kuuluvat Hattulan kunnankirjasto, Hämeenlinnan kaupunginkirjasto ja Janakkalan kunnankirjasto. Niiden kokoelmia, palveluita ja tiloja voivat käyttää kaikki, jotka noudattavat käyttösääntöjä. Jokainen on osaltaan vastuussa kirjaston kokoelmien, välineiden ja tilojen tarkoituksenmukaisesta käytöstä.

Olet sitoutunut noudattamaan näitä käyttösääntöjä ja niihin tehtäviä muutoksia saadessasi kirjastokortin tai suostuessasi yhteyshenkilöksi.

Kirjastokortti ja tunnusluku

Henkilökohtaisen kirjastokortin, lainausoikeuden ja tunnusluvun saa mistä tahansa Vanamo-kirjastosta tai kirjastoautosta. Ensimmäinen kirjastokortti on maksuton. Kortin saa esittämällä kirjaston hyväksymän voimassa olevan henkilötodistuksen, jossa on valokuva ja henkilötunnus. Jos sinulla ei ole suomalaista henkilötunnusta, kirjastokortti on voimassa vuoden kerrallaan.

Alle 15-vuotias saa kirjastokortin vastuuhenkilön suostumuksella. Alle 15-vuotiaan ja yhteisölainaajan kohdalla kirjastokortilla lainatusta aineistosta sekä kirjaston muiden palveluiden, laitteiden ja tilojen käytöstä vastaa vastuuhenkilö.

Kirjastokortin omistaja tai vastuuhenkilö on vastuussa kirjastokortilla lainatusta aineistosta. Henkilökohtaisuus koskee myös kirjaston omatoimikäyttöä. Olet vastuussa siitä aineistosta, joka kirjastokortillasi lainataan. Lainausautomaatilla lainaus on suojattu tunnusluvulla.

Nimen ja yhteystietojen muutoksesta on ilmoitettava välittömästi kirjastoon. Tiedot eivät päivity automaattisesti Digi- ja väestövirastosta kirjastojärjestelmään.

Kirjastokorttiin liitetään tunnusluku. Tunnusta tarvitaan esimerkiksi kirjaston automaattien, verkkopalvelujen ja omatoimikirjaston käyttöön.

Asiakkaan tulee ilmoittaa välittömästi kirjastoon kirjastokortin katoamisesta. Asiakas ei ole vastuussa aineistosta, joka on lainattu kadonneella kortilla katoamisilmoituksen teon jälkeen.

Lainaaminen, palauttaminen ja uusiminen

Kirjastokortti on aina esitettävä aineistoa lainattaessa. Ilman kirjastokorttia voi lainata vain asiakaspalvelusta esittämällä kuvallisen henkilötodistuksen. Automaateilta voi lainata vain kirjastokortilla.

Kirjastolla on oikeus rajoittaa lainojen määriä.
Elokuvia tai pelejä ei lainata asiakkaalle, joka ei täytä Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikön (MEKU) hyväksymiä aineistokohtaisia ikärajoja.

Aineiston laina-aika voi olla 1-28 vuorokautta. Eräpäivät ilmoitetaan lainauskuitissa, jonka asiakas saa lainauksen yhteydessä. Lainoista on mahdollista saada eräpäivämuistutus ennen eräpäivää sähköpostiin.

Aineisto tulee palauttaa tai uusia viimeistään eräpäivänä. Lainan voi uusia kuusi kertaa, jos siihen ei ole varauksia tai et olet menettänyt lainausoikeuttasi. Aineiston uusimisessa voi olla rajoituksia.

Joissakin kirjastoissa on palautusluukku. Lainojen palautus luukkuun tapahtuu asiakkaan vastuulla. Luukun kautta palautettu aineisto rekisteröidään palautetuksi seuraavana kirjaston palveluaukiolopäivänä.

Varaaminen ja kaukolainat

Aineistoa voi varata asioimalla kirjaston asiakaspalvelussa tai verkkokirjaston kautta. Noudettavasta varauksesta saa ilmoituksen sähköpostilla, tekstiviestillä tai kirjeellä. Aineiston varaamisessa voi olla rajoituksia. Varaaminen on maksutonta. Varaus on noudettava 7 vuorokauden kuluessa saapumisilmoituksen lähtemisestä. Noutamattomasta aikuisten aineiston varauksesta peritään maksu.

Kirjasto voi rajoittaa varausten lukumäärää.

Jos haluamaasi aineistoa ei löydy kirjastostasi, se voidaan kaukolainata muualta Suomesta tai ulkomailta. Palvelu on maksullinen.

Maksut

Kirjaston käyttö on yleensä maksutonta. Myöhästymismaksu kertyy kaikilta eräpäivän jälkeisiltä kalenteripäiviltä enimmäismäärään saakka. Lasten- ja nuortenosaston aineistosta perimme vain huomautus- ja perintäkulut. Myöhästymismaksu peritään myös siinä tapauksessa, että lainojen uusiminen ei ole onnistunut asiakkaalla olleen tietoliikenteen häiriön tai muun teknisen häiriön vuoksi.

Myöhässä olevasta aineistosta lähetetään ensimmäinen muistutus 14 vuorokauden ja toinen muistutus 28 vuorokauden kuluttua eräpäivästä. Varatusta aineistosta ensimmäinen muistutus lähetetään aikaisemmin. Ensimmäinen muistutus on mahdollista saada sähköpostitse. Eräpäivämuistutus on lisäpalvelu, joka ei vapauta myöhästymismaksuista, vaikka asiakas ei ole saanut ilmoitusta.

Myöhässä palautetusta lainoista peritään myöhästymismaksua ja korvauskehotusmaksu. Lainojen palauttamatta jättäminen kehotuksista huolimatta aiheuttaa lainausoikeuden menetyksen ja perintä siirtyy perintätoimistolle.

Varaushyllyyn toimitetusta noutamattomasta aikuisten aineiston varauksesta peritään maksu. Maksu peritään myös siinä tapauksessa, että varausilmoitus ei ole saapunut perille jakeluhäiriön, tietoliikenteen häiriön tai muun syyn vuoksi.

Kuntakohtaisesti kirjastoissa voi olla myös muita palveluita, joista peritään maksuja, kuten kopiointi ja tulostus. Tarkemmat maksut löytyvät kirjastojen omilta verkkosivuilta ja Vanamo-verkkokirjastosta.

Asiakkaan on korvattava vahingoittunut tai kadonnut aineisto vastaavalla aineistolla tai maksamalla siitä kirjaston määräämä hinta. Kappalekohtaisen tekijänoikeusmaksun vuoksi osaa aineistosta kuten dvd-levyjä ei voi korvata vastaavalla aineistolla. (Kirjastolaki 12 §, Laki verojen ja maksujen täytäntöönpanosta 706/2007)

Maksuja voi maksaa kaikkiin Vanamo-kirjastoihin, joissa on kassa. Maksettuja maksuja ei palauteta asiakkaalle.

Lainauskielto

Lainausoikeuden menetät, jos

  • lainasi ovat menneet perintään tai laskulle
  • velkasaldosi on yli 20 €

Lainausoikeuden saat takaisin, kun

  • palautat myöhässä olevan aineiston
  • maksat kertyneet maksut

Lainauskiellossa oleva asiakas voi käydä kirjastossa sekä käyttää kirjaston tiloja, kokoelmia, e-aineistoja ja laitteita.

Omatoimikirjasto

Omatoimikirjastot ovat kirjastoja, joita asiakkaat voivat käyttää myös varsinaisten palveluaikojan ulkopuolella omatoimiaikana. Omatoimiaikana kirjastossa ei ole henkilökuntaa. Omatoimiaikana kirjastoon pääsee sisään omalla Vanamo-kirjastokortilla ja tunnusluvulla. Alle 15-vuotiaalta vaaditaan huoltajan allekirjoittama sopimus. Yhteisökorteilla pääsy sallitaan erillisellä sopimuksella.

Kortilla ja tunnusluvulla pääsee omatoimiaikoina sisään vain kortinhaltija. Alle 15-vuotiaat voivat käydä omatoimikirjastossa yhdessä huoltajan kanssa. Kortin omistajan vastuulla on huolehtia, että kaikki poistuvat samaan aikaan.

Omatoimikirjaston turvallisuutta valvotaan kulunvalvonnalla sekä tallentavalla kameravalvonnalla. Kulunvalvonta- ja kameravalvontajärjestelmistä muodostuu oma asiakasrekisteri kustakin. Valvontajärjestelmien tarkoitus on asiakkaiden oikeussuojan ja turvallisuuden takaaminen, kohteen omaisuuden suojaaminen sekä rikosten ennaltaehkäiseminen ja niiden selvittäminen.

Henkilökunnalla on tarvittaessa oikeus rajoittaa omatoimikirjaston käyttöoikeutta.

Tarkempaa tietoa eri omatoimikirjastoista saa kirjastojen omilta internetsivuilta.

Kirjaston käyttökielto

Yleinen kirjasto on järjestyslain mukaan yleinen paikka. Kirjaston toiminnan häiritsemiseen ja turvallisuuden vaarantamiseen sovelletaan järjestyslakia. Jos kirjaston käyttäjä toistuvasti ja olennaisesti aiheuttaa häiriötä kirjaston toimintaan, käyttäytyy häiritsevästi tai uhkaavasti, vaarantaa turvallisuutta tai vahingoittaa kirjaston omaisuutta, voidaan hänet määrätä enintään 30 päiväksi kirjastokohtaiseen käyttökieltoon. Ennen käyttökiellon antamista kunnan on kuultava asianomaista henkilöä.

Käyttökiellosta tehdään hallintopäätös, johon käyttökiellon saanut voi vaatia kuntalain mukaista oikaisua. Kirjaston käyttökiellosta päättää jokaisessa Vanamo-kirjastossa se viranomainen, jolle se on kunnassa määrätty. Käyttökiellossa oleva asiakas ei voi käydä kirjastossa, johon hänelle on annettu käyttökielto.

Käyttäjän tietosuoja

Vanamo-kirjastoilla on yhteinen kirjastojärjestelmä. Henkilötietolain mukaan kirjastolla on oikeus tallentaa asiakkaan, hänen huoltajansa ja yhteisön vastuuhenkilön henkilötunnus rekisteriinsä. Henkilötietoja käytetään ainoastaan kirjastopalveluiden tarkoituksiin.

Asiakkaalla on oikeus tarkistaa kirjaston rekisteriin tallennetut tiedot sekä vaatia virheellisen tiedon korjaamista. Rekisteröidyn oikeudet ja niihin liittyvät ohjeet löytyvät kirjastojen verkkosivuilta.

Henkilötietoja voidaan luovuttaa vain tietosuojaselosteessa mainituille tahoille. Rekisterin tietosuojaseloste on nähtävissä kirjastoissa ja Vanamon verkkokirjastossa.

Vanamo-kirjastojen käyttösäännöt perustuvat lakiin yleisistä kirjastoista (1492/2016) ja niissä noudatetaan EU:n yleistä tietosuoja-asetusta (EU) 2016/679.

Käyttösääntöjen soveltaminen ja voimassaolo

Käyttösäännöt ovat voimassa Vanamo-kirjastoissa. Vanamo-käyttösääntöjen lisäksi kirjastoilla voi olla omia kirjastokohtaisia sääntöjä ja ohjeita.

Kirjastoautoissa ja kirjastojen kotipalvelussa noudatetaan näitä käyttösääntöjä soveltuvin osin. Näillä käyttösäännöillä kumotaan Hattulan kunnankirjaston 01.01.2013, Hämeenlinnan kaupunginkirjaston 14.02.2024 ja 17.02.2024 sekä Janakkalan kunnankirjaston 01.10.2022 hyväksytyt käyttösäännöt ja maksut. Nämä käyttösäännöt tulevat voimaan 21.11.2024 ja ovat voimassa toistaiseksi. Irtisanomisaika on kuusi kuukautta.