Ida Aalbergin menestyksen salaisuutta ei pohdittu vain työtovereiden piirissä, vaan se askarrutti myös yleisöä. Ensimmäisten roolivoittojensa jälkeen Ida saavutti menestyksen toisensa jälkeen ja hänet julistettiin Pohjoismaiden etevimmäksi näyttelijättäreksi. Arvostelijat ylistivät häntä superlatiivein Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Budapestissä, Wienissä, Pietarissa, Moskovassa ja monissa muissa kaupungeissa, joissa hän vieraili.

Suomalaisen teatterin nuorin näyttelijä, vuonna 1880 teatteriin kiinnitetty Katri Rautio oli yksi Idan ihailijoita ja näyttelijätovereita, joita ihmetytti Idan nopea kehitys ja hän rohkenikin tiedustella itseltään tohtori Bergbomilta Idan salaisuutta, koska halusi päästä siitä selville. Tohtorin vastaus kuului: ”Idan salaisuus on lahjakkuus, joka on kovaa työtä, väsymätöntä ponnistelua ja paljon muuta!”

Kyllä Kaarlo Bergbom kertoi enemmänkin niille, joita Idan ”salaisuus” kiinnosti. Tärkeänä tekijänä hän piti sitä, että Idan innostus ja rakkaus työhön kasvoi vuosi vuodelta. Hän korosti myös sitä, että hyvämuistinen Ida oli teatterin ahkerin näyttelijä, joka ei koskaan valittanut harjoitusten pituutta ja eli hyvin kurinalaisesti. Idalla oli se harvinainen lahja, että hän haltioitui näyttämöllä ja sai myös yleisön haltioitumaan. Hänen näyttämösäteilynsä, karismansa teki hänen esittämistään rooleista unohtumattomia elämyksiä yleisölle. Ne jotka näkivät Idan näyttämöllä, nimittivät hänen säteilyään lumovoimaksi, joka täytti teatterisalin kohta kun Ida astui näyttämölle.

Harva yleisön joukosta tuli ajatelleeksi sitä, miten valtavasti Ida oli saanut tehdä työtä, ennen kuin hänen monipuoliset luontaiset lahjansa pääsivät oikeuksiinsa. Ei yksin ”lumovoima” eikä myöskään taiturimainen muuntautumiskyky mitä erilaisimpiin ihmisluonteisiin riittänyt takaamaan onnistumista ja menestystä. Ida oli tietoinen kyvystään ”lumota” yleisö ja temmata se mukaansa, mutta hän piti sitä armonlahjana, johon ihminen ei lopulta voinut ratkaisevasti vaikuttaa ja johon oli suhtauduttava nöyrästi.

Idan menestyksen salaisuuden tärkeänä tekijänä oli myös hänen hyvä itsetuntonsa. Hän korosti usein sitä, miten tärkeätä jokaiselle ihmiselle oli tuntea, että hänen juurensa olivat syvällä ”synnyinseudun turpeessa”.

Idan juuret olivat hämäläisen synnyinseudun, Janakkalan Leppäkosken maisemissa ja murteessa. Voimakas itsetunto auttoi häntä kestämään ne lukuisat pettymykset ja vastoinkäymiset, joita hän sai kestää sitä useammin mitä paremmin hän työssään onnistui.