Perhe ulkoilee yhdessä.

Perheliikunta on liikuntaa, jota koko perhe ja lähipiiri – lapset taaperoista teineihin, vanhemmat, isovanhemmat, kummit ja ystävät – voivat harrastaa yhdessä. Se on aktiivista yhdessäoloa, jossa aikuiset liikkuvat yhtälailla kuin lapsetkin.

Perheliikunta voi olla omaehtoista arkiliikuntaa lähiympäristön mahdollisuuksien mukaan sisällä tai ulkona. Se on myös tavoitteellista ja ohjattua harrastustoimintaa, yhteisöjen ja yritysten perheliikuntapäiviä tai perheiden lomaliikuntaa. Tärkeää on vuorovaikutus ja yhteinen liikunta niin, että eri-ikäiset ja -tasoiset osallistujat huomioidaan.

Arkeen sopivan perheliikunnan avulla voidaan tavoittaa monenlaisia perheitä ja myös vähän liikkuvia aikuisia. Tavoitteena on löytää luontevia tapoja liikkua ja viettää aikaa yhdessä ja siten lisätä koko perheen hyvinvointia.

Perheliikunta on laatuaikaa, joka merkitsee lasten sosiaaliselle, psyykkiselle ja fyysiselle kehitykselle paljon ja antaa aikuisellekin unohtumattomia hetkiä. Perheryhmissä aikuiset ja lapset tapaavat toisiaan ja vanhemmat saavat tukea omalle vanhemmuudelleen toisilta perheiltä.

Olemme suunnitelleet perheliikunnan joulukalenterin, jossa jokaiselle päivälle on oma hauska ja aktivoiva tehtävä. Kalenterin tarkoitus on tuoda perheille yhteistä liikkumisen iloa joulukuun aikana. Käy tallentamassa joulukalenteri perheellesi käyttöön täältä.

kuvassa perheelle liikunnallisia tehtäviä joulukalenterin omaisesti

 

 

Perheen yhteisen liikkumisen ja touhuamisen tuominen osaksi kiireistä arkea voi tuntua välillä haastavalta. Olemme tehneet perheille tulostettavia materiaaleja, jotka tekevät yhdessä liikkumisesta hauskaa ja innostavaa. Käy hakemassa kirjastoista tai uimahallilta valmiit tulostetut bingolaput sekä aktiivisuustaulukko avuksi yhteisen arkiliikunnan lisäämiseen. Voit tulostaa materiaalit myös alta:

yhdessä perheenä kevätbingo pdf

yhdessä perheenä arkiliikuntabingo pdf

yhdessä perheenä aktiivisuustaulukko pdf

yhdessä perheenä syysbingo pdf

Nautinnollisia yhteisiä liikkumishetkiä!

Janakkalan pääkirjastosta ja Tervakosken kirjastosta voi lainata liikuntavälineitä kirjastokortilla. Jokaiseen välineeseen on liitetty QR-koodi, jonka takaa löydät käyttövinkkejä välineelle. Liikuntavälinelainaamosta löydät runsaan valikoiman välineitä esimerkiksi pihapeleihin, leikkeihin ja talvilajeihin.

Liikuntavälinelainaamo ja vinkkivideot

Janakkalan kunta rohkaisee liikkumaan Oma liikunta -digipalvelun avulla, jossa kunnan leikkipuistojen ja liikuntapaikkojen välineisiin räätälöityjä liikkeitä esitellään opastusvideoin. Videoita pääsee katsomaan joko netin karttasovelluksen tai paikan päällä laitteissa olevien QR-koodien kautta.

Leikkipuistot liikuntapaikkoina

Kurkkaa alla olevasta linkistä, mitä kaikkea erilaisia ulkoliikuntamahdollisuuksia Janakkalan kunta perheille tarjoaa.

Ulkoliikuntapaikat

Haluaisitko varata liikuntasalin perheellesi?

Suurin osa Janakkalan liikuntatiloista on avoinna ilta- ja viikonloppukäyttäjille, tee varaus helposti tilavarauskalenteri Timmissä, alla olevien ohjeiden mukaisesti:

Kuva palvelupolusta liikuntatilojen varauksessa

 

Esimerkkejä  liikuntatiloista

Delfort Areena on vuonna 2021 valmistunut liikuntahalli, joka sijaitsee Janakkalan Tervakoskella.

Delfort Areena

Tervakoskella sijaitsevassa uimahallissa on perinteisten altaiden lisäksi poreallas ja kuntosali.

Tervakosken uimahalli

Turengin liikuntahalli on valmistunut keväällä 1997. Liikuntahallissa on sali (38m x 23m), yleisurheilutila (juoksusuora 2 rataa 60 m, jossa pituushyppylaatikko sekä juoksusuoran päässä tila, jossa heittoseinä) ja kuntosali.

Turengin liikuntahalli

Janakkalan kunnan liikuntapalveluiden ja koulujen liikuntatiloissa on käytössä sähköinen Timmi-tilavarauskalenteri.

Sali-, kenttä- ja uimahallivuorot

Perheen kanssa liikkuminen on mukavaa ja vahvistaa perheen yhteenkuuluvuutta. Voit välittää ja opettaa lapsellesi liikunnallista elämäntapaa, mikä on lapselle hyväksi. Liikkuminen kannattaa tehdä mahdollisimman mukavaksi, jotta sitä tulee tehtyä säännöllisesti. Alla ideoita ja vinkkejä siihen kuinka voitte liikkua perheen kanssa:

https://www.janakkala.fi/vapaa-aika-ja-matkailu/liikunta/liikuntaneuvonta-ja-vinkit/tanaan-voidaan-hyvin/ideoita-perheliikuntaan/

 

 

Liikuntaneuvonnassa on mahdollisuus saada neuvontaa kunnan liikuntapalveluista ja –tarjonnasta.

Liikuntaneuvonta

Janakkalassa on huikea määrä erilaisia harrastusmahdollisuuksia liikunnasta keramiikkaan ja musiikista agilityyn. Poimi tältä sivulta sinua kiinnostavat harrastukset ja tutustu lisää toimijan omilla sivuilla.

Harrasta Janakkalassa

Yhdessä perheenä kohti liikkuvaa arkea -hanke

Tämä sivu on tuotettu osana Yhdessä perheenä kohti liikkuvaa arkea -hanketta. Hanke on saanut liikunnallisen elämäntavan edistämisen valtionavustusta Etelä-Suomen Aluehallintovirastosta. Hankkeen sisältöä on suunniteltu niin, että se sopii Liikkuvaperhe-ohjelmaan, joka on yksi osa valtakunnallisesta Liikkuvat-kokonaisuudesta.

Tavoitteena on lasten ja nuorten kokonaisaktiivisuuden lisääminen. Perheet halutaan saada aktiivisemmiksi yhdessä ja vaikuttaa lasten ja nuorten fyysisen kunnon kehittymiseen. 

Hankkeessa lisätään mm. kunnan liikuntaviestintää ja tuodaan perheiden liikuntamahdollisuuksia esille ja lisätään tietoisuutta arjen aktiivisuuden merkityksestä. Hankkeeseen otetaan mukaan kunnan eri toimialoja ja Oma Hämeen hyvinvointialue. Liikuntapalvelut vastaa hankkeen organisoinnista ja muut yhteistyötahot toimivat linkkeinä kohderyhmän tavoittamisessa.

Lisätietoja

Jortikka Inkeri

Liikuntapäällikkö