Suurisuo

Polku alkaa suolle työntyvältä niemekkeeltä. Kivennäismaan rajassa oleva suonlaide on yleensä märempi kuin suon keskiosa. Matalaturpeisille reuna-alueille kehittyy erilaisia korpia. Tällä alueella on ollut nevakorpea, joka vähitellen muuttuu turvekerroksen paksuuntuessa nevarämeeksi, jossa mänty on tyyppikasvi.

Suurisuo on iältään hyvin vanha suo, se on todennäköisesti alkanut soistua jo heti jääkauden jälkeen. Siksi reunojen korvet ovat jo ehtineet pääosin muuttua rämeiksi. Paikalla on vielä muutamia allikoita, joiden vesi voi olla peräisin itäreunalla olevista lähteistä.

Suon reunalla kasvaa järviruokoa, joka ilmentää muinaisjärven rantoja ja ohutta turvekerrosta. Kun siirryt keskemmälle suota, järviruoko häviää. Muita reuna-alueen lajeja ovat mm. variksenmarja, järvikorte, raate ja tähtisara.

Nevan rämepiirteitä ovat punertavaa rahkasammalta ja mäntyä sekä variksenmarjaa kasvavat isot mättäät.

Nevapiirteitä ovat puolestaan märät ja matalat väliköt, joissa kasvaa mm. kapealehtirahkasammalta, jouhisaraa, tähtisaraa ja raatetta.

Tällä kohtaa kasvaa pienellä alueella kuusia. Kyseessä on kuusivaltainen korpiräme. Kuusten seurassa kasvaa hieskoivuja, mustikoita, lakkaa ja sammalista seinäsammal on tavallinen. Rämekasveja edustaa mm. hento rahkasara. Alla olevassa kuvassa erottuvat selvästi suuret vihreät suomuuraimen lehdet, mustikanvarvut sekä pohjalla oleva rahkasammalpatja.

Suon reunat ovat myös hirville mieluisaa ympäristöä. Päivällä hirviä voi olla vaikea havaita, mutta niiden sorkan jälkiä ja ulostekasoja näkyy siellä täällä. Hirvien käyttämät polut ovat myös selvästi näkyvissä suon laitamilla, osa poluista johtaa kohti avosuota.

Nevarämettä on Suurisuon itäreunalla laajoilla alueilla. Jouhisara ja raate ovat nevarämeen tavallisimpia kasvilajeja. Niiden lisäksi alueella on mm. suokukkaa sekä iso- ja pikkukarpaloita. Mäntyjen alla kasvaa rämevarpuja, kuten suopursua, juolukkaa ja variksenmarjaa. Polvenkorkuista vaivaiskoivupensaikkoa on siellä täällä.

Monista muista kämmekkälajeistamme poiketen maariankämmekkä tavataan monenlaisissa ympäristöissä. Runsaimmillaan se on kosteissa kalkkipitoisissa metsissä ja suon laiteilla. Kukkien väri voi vaihdella tummanpunaisesta lähes valkoiseen, lehdet ovat tummien täplien kirjomat. Kukinto on hennon kartiomainen, vertaa vaikkapa punakämmekän tanakkaan ja soikeaa kukintoon. Myös maariankämmekän varsi on hennompi kuin punakämmekällä. Punakämmeköitä voit nähdä  avosuolla rastien 5 ja 6 ympäristössä.

Suokukan lehtien alapinta on hyvin vaalea, yläpinta sinertävän vihreä. Lajin voi helpoisti tuntea lehdistään kukkimattomanakin. Vaaleanpunaiset kellokukat ilmestyvät  varren latvaan kesäkuussa.

Vaivaiskoivun lehdet ovat pyöreät, ”piparireunaiset”. Vaivaiskoivu jää yleensä aina vain polvenkorkuiseksi vaatimattomaksi pensaaksi. Syksyllä sen lehdet hohtavat ruska-aikaan punaisen ja keltaisen eri sävyissä.

Suurisuon laajat avoimet keskiosat ovat nevoja. Tällä kohtaa nevaräme vaihtuu nevaksi. Saroista paikalla kasvavat mm. jouhisara, pullosara ja mutasara. Paikoittain mättäillä on tupasvilla. Märimmissä kohdissa kasvaa raatetta. Turpeen paksuus tässä kohdassa on noin 5-6 metriä. Tämän suotyypin lintuja ovat mm. liro, niittykirvinen, pensastasku ja Etelä-Suomessa harvinaistunut keltavästäräkki.

Lähestyttäessä suon keskiosaa suo muuttuu yhä märemmäksi. Olet saapunut rimpiletolle. Varsinkin keväällä  alue on hyvin kostea, mutta vesipinta näkyy kasvien väleissä loppukesälle asti. Tällä alueella esiintyvät mm. liereäsara, hoikkavilla ja villapääluikka. Pitkosten vieressä kasvaa myös muutamia punakämmeköitä ja luhtakuusioita. Myöhemmin kesällä  paikalla kukkii myös valkopiirtoheinää

Letot ovat reheviä, usein kalkkivaikutteisia suotyyppejä. Kalkin ansiosta ne ovat vähemmän happamia kuin muut suotyypit. Siksi lettojen  kasvilajisto on  monipuolisempi ja usein letoilla kasvaa myös harvinaisia suokasveja. Rimpiletoksi kutsutaan lettoa, jolla avointa vesipintaa on puolet tai enemmän. Suurisuon rimpiletolle virtaa vesiä suon lounaisreunan lähteistä. Veden mukana kulkeutuu myös kasveille tärkeitä ravinteita ja mineraaleja.

Rimpiletolla voit havaita  ”lihansyöjäkasveja”. Kihokit pyydystävät hyönteisiä lehtiensä tahmeilla nestepisaroilla, vesiherneet puolestaan veden alla olevilla pyyntirakkuloillaan.

Olet saapunut suon eteläosan keskelle, pitkospuiden risteykseen. Oikealle johtaa haara kohti suon keskustaa. Voit kävellä haaran päähän ja tarkkailla sieltä kauempana suolla pesiviä lintuja.  Pääosa suon keskiosasta on kalvakkanevaa. Piston varrella kasvaa mm. mutasaraa, rimpivihvilää, suokukkaa, villapääluikkaa, valkopiirtoheinää ja rimpivesihernettä. Näkyykö suolla kurkia? Entä pesiviä kalalokkeja.

Pitkosten risteyksestä lounaaseen kasvaa punakämmeköitä. Kukkivien punakämmeköiden määrä vaihtelee vuosittain, mutta parhaimmillaan niitä voi olla muutamia kymmeniäkin.

Punakämmekkä on tanakkavartinen, ja se kukinto on  yleensä suhteellisen lyhyt ja soikea. Laji poikkeaa ulkonäöltään selvästi maariankämmekästä, jolla myös voi olla punainen kukinto.

Risteyksen jälkeen kohti suon etelälaitaa kuljettaessa on ruohoista saranevaa. Saranevalla kasvaa nimensä mukaisesti mm. jouhi-, muta-, pullo- ja liereäsaraa. Muita lajeja ovat luhtavilla ja kurjenjalka. Kurjenjalka on saanut nimensä kolmesta lehdykästään, jotka harittavat kuin kurjen varpaat.

Tämäntapaisilta soilta on aiemmin niitetty saroja ja ruohokasveja karjan rehuksi. Nykyisin alueella ruokailevat hirvet. Niitä et kuitenkaan päivällä näe, sillä ne liikkuvat mieluiten yöllä tai hämärässä.Vertaile liereäsaraa muihin alueella kasvaviin saroihin, kuten pullosaraan tai mutasaraan. Huomaat, että liereäsaran kaikki tähkylät ovat lähes samannäköisiä, kun esimerkiksi pullosaralla on selvästi erilaiset hede- ja emitähkät.

Tällä alueella vallitsevia kasveja ovat mänty, sekä sen alla kasvava tupasvilla ja ruskea rahkasammal. Tupasvillan erottaa hoikka- ja luhtavillasta mm. siitä, että sillä on vain yksi tähkä. Valkoiset tähkät muuttuvat kukinnan jälkeen harmaiksi ja kuivuvat pois. Tupasvilla kasvaa tuppaina, ja se muodostaa paksua turvetta. Myös monet saralajit  sekä rahkasammal muodostavat maatuessaan turvetta. Turpeet luokitellaankin maatumisasteen lisäksi usein myös  turvetta muodostavien kasvien mukaan esimerkiksi rahkaturpeeksi  tai saraturpeeksi.

Tupasvilla (Eriophorum vaginatum) Etualalla on tuoreempi yksilö, taempana olevilla harmailla yksilöillä paras kukinta-aika on jo ohi. 

Rämeiden tyyppikasveja ovat erilaiset varvut. Isovarpurämeeksi kutsutaan rämettä, jolla kasvaa kookkaita varpulajeja, kuten suopursua, juolukkaa, vaivero, suomyrttiä tai matalia pajuja. Tällä alueella isovarpurämettä on paikoitellen ja sen muodostavat pääasiassa suopursu ja juolukka. Suopusun kukkiessa sen tuoksu leviää kesäillassa koko rämeen alueelle.

Matalampia tyyppilajeja ovat isokarpalo, variksenmarja ja suomuurain. Suon reunalla tavataan vielä muitakin marjakasveja, kuten puolukkaa, lillukkaa ja mustikkaa.

Tällä kohdalla turpeen paksuus on noin 3-4 metriä, enimmillään Suurisuon keskiosissa noin 8-9 metriä.

 Isokarpalo (Vaccinium oxycoccos)

Suopursu (Rhododendron tomentosum)

Suomuurain (Rubus chamaemorus)

Juolukka (Vaccinium uliginosum).

Tässä reittipisteessä saavutamme suon eteläpään. Luontopolku jatkuu pitkin suon länsilaitaa, mutta tästä voit nousta rinnettä myös Koivistonharjulle, jonka päällä kulkee itä-länsisuuntainen polku. Harjun juurella suo muuttuu kangasmetsiksi. Tyypillinen laji on kangasmaitikka, jota kasvaa runsaasti myös suon puolella. Harjun metsistä osa on hakattu, hakkuiden reunat ovat valkohäntäkauriiden ruokailualuetta.

Kun jatkat pitkoksia länteen päin, polulta lähtee pieni sivulenkki, jonka varrella on lähde.

Koivistonharjun rinnettä. Rinne on paikoin louhikkoinen, sillä muinaisen Yoldiameren aallot huuhtoivat moreenikasaumaa. 

Lähde

Kangasmaitikka (Melampyrum pratense).

Länsireunan suot ovat korpisoita, osa on nevakorpia, osa kuusikorpia. Alueella on myös tervaleppäkorpea.  Lähteitä on useammassa kohdassa, ja näistä lähteistä tulee suon eteläosaan vettä. Lähteissä ja niiden reunoilla kasvaa sammalia ja ruohovartisia kasveja.

Kasvillisuus on erilaista kuin aiemmin rämeellä, korvissa kasvaa korkeampia ruohoja ja heiniä sekä suursaniaisia. Lajeja ovat mm. metsäkorte, metsäalvejuuri, kurjenjalka, raate,  järviruoko, järvikorte, nurmilauha, rönsyrölli ja viitakastikka. Kauniisti kukkivia maariankämmeköitä on paikoin runsaasti.Pitkosten länsiosasta lähtee polku kohti lintutornia. Polku kulkee metsän poikki länsipuolen mäelle, jonka päällä torni sijaitsee. Tornista on näkymä suolle, ja kiikareiden tai kaukoputken kanssa voit tarkkailla tornista suon linnustoa sitä häiritsemättä. Suolla soidintavia teeriä voi keväällä tarkkailla tornista, samoin soidintavia korppeja.

Lintutorni

Maariankämmekkä (Dactylorhiza maculata)

Kurjenjalan (Potentilla palustris) lehtiä.

Harmaalepän (Alnus glutinosa) lehdet.

Tervalepän (Alnus glutinosa) lehdet.

Tervalepän lehden kärki on tavallisesti lanttopäinen, toisin sanoen sisäänpäin kaartuva. Harmaalepän lehden kärki on suippo. Tervalepän lehti on yleensä myös selvästi kiiltävä.

Suo on näillä kohdilla vetinen, sillä eteläosan lähteistä tuleva vesi kulkee tästä kohdin hitaasti pohjoiseen ja kohti suon lasku-uomaa länsilaidalla. Märimmät kohdat ovat saranevoja tai rimpinevoja. Nevojen kiemurtelu mäntyrämeen keskellä kertoo missä vesi on ainakin joskus virrannut voimakkaammin. Tuhansien vuosien aikana turpeen kasvu on peittänyt uoman, ja sen paikkakin on saattanut vaihdella.

Rämeen ja kosteiden juottien rajalla liikkuu usein paljon hyönteisiä, mm. sudenkorentoja ja päiväperhosia. Suokeltaperhonen, suohopeatäplä ja saraikkoniittyperhonen ovat tyypillisiä suon päiväperhoslajeja.

Suot ovat tyypillisesti kahlaajien ja sorsalintujen valtakuntaa. Mitä enemmän vettä, sitä enemmän kahlaajia, sorsia tai hanhia. Suurisuo on melko kuiva suo verrattuna vaikkapa Pohjois-Suomen linturikkaisiin aapasoihin.  Kahlaajia ja sorsia on niukasti. Suurisuolla säännöllisesti tavattaviin kahlaajiin kuuluvat ainakin liro, metsäviklo, taivaanvuohi ja reunametsien lehtokurppa. Kurjet pesivät suolla, ja laulujoutsenia voi havaita lentämässä suon yllä matkallaan pesimälammilleReunametsien pesimälajeja ovat  teeri, pyy, korppi ja metsäkirvinen. Alueella voi havaita myös  harvalukuisia petolintuja.

Nuolihaukat voivat saalistaa suon yllä hyönteisiä. Lähialueilla pesiviä tuuli-, hiiri- ja varpushaukkoja voi nähdä lintutornista. Kalasääski kuuluu myös alueen pesimälajistoon. Syksyllä ja talvella suon yllä voi hyvällä onnella nähdä myös meri- tai maakotkan.

Luontopolun eteläinen lenkki on kohta ohi ja lähestyt jälleen pitkosten risteystä suon keskellä. Räme jää taaksesi ja siirryt jälleen avoimelle nevalle. Varvut loppuvat ja kasvillisuus vaihettuu suon keskialueen tyyppilajeihin. Pitkosten vieressä kasvaa leväkköä,  isokarpaloa, pullo- ja mutasaraa, sekä pyöreä- ja pitkälehtikihokkeja. Kihokit pyydystävät hyönteisiä tahmeilla nestepisaroillaan ja sulattavat saaliin. Hyönteisistä ne saavat tarvitsemaansa typpeä.

Pitkosten vierellä kasvaa märillä kohdilla mm. leväkköä, joka on helposti tunnettavissa haarautuvasta kukinnostaan. Syksyllä karpalon punaiset marjat värittävät mättäiden reunoja.