Harjupolku Turenki-Kolmilammi
Hausjärventie
Pitkä pitkittäisharjujakso Hausjärveltä Janakkalan läpi Hämeenlinnaan on syntynyt jääkauden jälkeen jään sulamisvirtojen erotellessa erilaisia maa-aineksia toisistaan. Karkeammat maat muodostivat harjuja, joiden maa-aines mahdollistaa sade- ja sulamisveden imeytymisen pohjavedeksi.
Harjun päällä ja harjualueella risteilevät polut ovat Janakkalan näyttävimpiä paikkoja ulkoilla ja retkeillä pitkiäkin matkoja. Turengista pääsee patikoimaan tai pyöräilemään harjua pitkin yhtämittaisesti Hausjärven Kolmilammille, matkaa tulee noin 15 km. Reitiltä löytyy kauniita paikkoja harjujen laelta, joilta voit ihailla hämäläistä maalaismaisemaa pitkälle puiden latvojen yläpuolelta. Harjumaasto on pääasiassa mäntymetsää, mutta toisinaan polku sukeltaa alas jopa suomaiseen maastoon.
Someron pohjoispuolella kulkeva harjupolku on pyöräilijälle haastava, mutta kohdan voi ohittaa vaihtoehtoista reittiä seuraamalla Pietensuon reunaa kulkevaa tietä.
Evästaukoa voi pitää vaikka Someronlähteen läheisyydessä sijaitsevalla Janakkalan Ladun majalla, jossa retkeilijän käytettävissä on laavu ja kuivakäymälä. Polun varrella on myös monipuolinen Kiipula, jossa Miinatorilla voi pitää taukoa tai jopa majoittua. Myös Hakolan marjatila kahviloineen on pienen poikkeaman päässä polulta.
Uimaan pääsee reitin alku- ja loppupäässä, Turengissa Ahilammilla tai Liinalammilla sekä Kolmilammilla.
Harjupolkua ei ole merkitty maastoon, mutta reittiä on verraten helppo seurata pysyttelemällä harjun päällä ja seuraamalla karttaa. Reitti on kuvattu Janakkalan karttapalveluun.
Kuljethan varoen ja luontoa kunnioittaen pysyttelemällä valmiilla reiteillä. Polku kulkee pääosin yksityisillä mailla, maanomistajat ovat antaneet luvan reittitiedon julkaisuun.
Harjut ovat myös Janakkalan hyvälaatuisen talousveden salaisuus. Harjualueen hienoin avopintainen lähde on Someronlähde, joka on harjupolun varrella, Lähde syntyy, kun maan sisällä liikkuva pohjavesi kohtaa maanpinnan ja purkautuu pintavedeksi. Lähteessä on omanlainen eliöstö, joka viihtyy ympäri vuoden kylmässä vedessä ja varjossa.
Pysäköinti: Turengissa Hakamäen urheilukentän p-alue (Tykkivajantie), Kiipulassa isot P-alueet ( Kiipulantie 507), sekä Kolmilammin tanssilavan p-alue ( Kolmilammintie 267) . Matkan varrella Hausjärventieltä lähtevien metsäteiden varteen mahtuu pysäköimään yksittäisiä autoja. Esim. Janakkalan Ladun latumajan pisto ( Hausjärventie 1162)