Janakkalan Joulunavaus Laurinmäellä 23.11.2024
Laurinmäen tunnelmallinen museoalue ( Hakoistentie 371, Janakkala) on täynnä joulun taikaa 23.11. klo 12-16. Runsas joulutori on jälleen pullollaan iloisia lahjaideoita, kauniita koristeita ja jouluisia herkkuja aina Keltaiselta talolta museon pihalle saakka.
Korvatunturilta on luvannut saapua odotettu vieras. -Hänet erottaa punaisesta nutusta ja muhkeasta parrasta. Tänä vuonna Joulupukki avaa joulukauden taikomalla ja viihtyy alueella koko tapahtuman ajan tervehtimässä kävijöitä ja kuulemassa toiveita. Janakkalan kuntamaskotti, The Ilves on tietenkin pukin kaverina ja valmiina hyppäämään jalaksille!
Belenos Groupin ihastuttava Aurora – Taivaan värit herättää henkiin pohjoisen aurinkotuulet kun revontulien sävyt hohtavat satumaisten esiintyjien siivissä. Yleisön joukossa liikkuva Aurora pysäyttää katsojan hetkeksi tarjoten sykähdyttävän elämyksen valoja ja värejä kauniiden valohahmojen toteuttamana. Valohahmot saapuvat lumoamaan meitä tasatunnein klo. 13, 14 ja 15.
Keltaisella talolla on kahvilatuotteiden lisäksi lämmintä lohikeittoa lounaaksi ja Tarinmaan seudun kyläyhdistys myy lettuja ja makkaraa. Tapahtumaan esityksineen on maksuton sisäänpääsy, mutta torin ostoksia ja Keltaisen talon kahvilaa varten kannattaa varata kortti ja käteistäkin. Omalla autolla saapuessasi sinua ohjeistavat Turengin autourheilukerhon osaavat parkkitontut. Tervetuloa joulumielelle!
Laurinmäen joulunavauksen aikana Pyhän Laurin kirkko on avoinna klo 14-16. Paikalla diakoniatyöntekijä Ritva Voivala ja seurakunnan vapaaehtoisia. Kanttori Tapio Mäenpää laulattaa Kauneimpia Joululauluja klo 14.30-15. Glögitarjoilu.
Bussilla joulunavaukseen!
Tänä vuonna Lehdon liikenne ajaa joulunavaukseen vuorot Turengista ja Tervakoskelta! Pysäkki Laurinmäen päässä on Pyhän Laurin kirkolla, Hakoistentie 345, Janakkala. Menopaluu hinta on 5€ / aikuinen ja 3€ / lapsi 4-16v. Autossa käy maksuvälineenä käteinen ja pankki- / luottokortit. Aikataulu:
Lähtö
Turenki 12:45 – Pyhän Laurin kirkko 13:00
Tervakoski 13:15 – Pyhän Laurin kirkko 13:30
Paluu
Pyhän Laurin kirkko 15.00 – Turenki
Pyhän Laurin kirkko 15.30 – Tervakoski
Säiden haltiat (-ja osaavat parkkitonttumme) sallivat peltoparkin käytön tänäkin vuonna! Peltoparkkiin pääsee Kernaalan tieltä ja Hetan mökin kulmalta polkua pitkin suoraan tapahtuma-alueelle. Liikuntaesteisten tai lastenrattaiden kanssa saapuvien kannattaa valita P1 ja matalapohjaisella autolla kirkon alaparkkipaikka P2.
Mukana Janakkalan Joulunavauksessa
Soi-Hu Oy
Makeiset, metrilakut , toffeet, tikkarit
Hannaleena Vainio
Omia keittiötekeleitä ja linnunkuppeja
Sirpa Laaksonen
Myyn kudonnaisia, ompelutöitä, virkkauksia
Seija Vainikka
Kudonnaiset, taide, makramee
Aro-Koivisto Marju
Nukenvaatteita, muita käsitöitä
Alan
Piirakoita
Anne Reijonen
Saaristolaisleipää, pihkavoidetta, tunnelmavaloja…
Lintulan Hunaja
Omien mehiläistemme keräämää hunajaa ja muita mehiläispesän tuotteita
Mannilan tila
Lammastilan tuotteita
Janakkalan KD
Puolueen toimintaa
Joanna Vesterinen
Tonttupesät luonnonmateriaalista, kransseja
Anna Kaunisto
Myyn yritykseni Kaunist nimissä dreijattua keramiikkaa, astioita ja kodinsisustustuotteita
Heidi Setälä
Myyntiin on tulossa havutontut, jouluisia korvakoruja, koristeita ja pientä purtavaa ja muuta pientä muistamiseksi viemistä
Satu & Johanna
Itse ommellut asusteet, tonttulakit, nuken ja lasten vaatteet sekä neulotut villasukat
Tulisiipi
Puukäsitöitä, joissa hyödynnetty laseria
Pilvimarenki
Kotitekoisia marenkeja ja leivonnaisia sekä käsitöitä
Alisa ja Amanda tontut
Käsitöitä, koruja ja leivonnaisia
Neuletyöt RP
Neuletöitä
Tanja Tulander
Käsintehdyt, uniikit korut
Sini Louko
Lasinsulatustöitä – taidelasia
Helinä
Söpöt keraamiset minieläimet ja jääkaappimagneetit
Paukkala Pekka
Harjat, korit, nahkatuotteet
Kransseja
Kransseja luonnonaineista ja kierrätysmateriaaleista sun muuta jouluista
Pihla Pohjasniemi
Tulen myymään Siniraitakissa 4HY:n tuotteita
Virve Saarelainen
Joulukoristeet kierrätysmateriaaleista
Tarinmaan seudun kyläyhdistys
Kahvi, letut, makkarat
Ulla Lappalainen
Käsintehdyt villa-asusteet, sukat, lapaset, pipot, huivit
Hirvenojan tila
Härkäpapupiparit, maa-artisokkasipsit, valkuaiskasvit ja viljatuotteet ym.
Kimmo Rikkonen/Luontopalvelut Korpivalkea
Korut, koirille kivat joulupussukat,käsityöt, jalostetut luonnontuotteet!!
Astri Painilainen
Käsin kudottuja villasukkia, polvisukkia, lapasia. Virkattuja leluja
Minna Muurinen
Itse tehdyt tontut, korut ja joulukoristeet
Hacasart / Hanna Suontausta
Omia kuvitustuotteita. Tarroja, postikortteja, magneetteja, printtejä yms.
Janakkalan Kokoomus
Kokoomuksen toiminnan esittelyä
Janakkalan Vihreät ry
Janakkalan Vihreiden toiminnan esittelyä
Liike Nyt Janakkala
Toiminnan esittelyä. Lapsille jaetaan joulukalentereita niin kauan, kun niitä riittää!
Tiinan torppa
Kotitekoisia lämpimiä pipoja vauvasta vaariin
Reino Tuokko
Ongintaa
Miia
Käsintehdyt koristeet ja pienet lahjat
Napialan Wanha Koulu ry
Myymme leluja ja joulua ja kerromme koulumuseon kuulumisia toiminnasta
Jaana
Saaristolaista ja joululeipä, joululaatikoita
Janakkalan Keskusta
Keskustan toiminnan esittelyä
Partiolippukunta Janakkalan Ilvekset ry
Myynnissä partiolaisten adventtikalentereita ja itsenäisyyspäivänkynttilöitä. Samalla jaetaan tietoa paikallisesta partiotoiminnasta
Minkan Putiikki
Käsityöt; koruja, makrameeta. Kosmetiikkaa
Tiia
Käsitöitä, koristeita, leivonnaisia
Janakkalan SDP ry
Puolueyhdistyksen toiminnan esittely
Puhde
Käsitöitä puusta ja muista luonnon materiaaleista. puhde@facebook.com
Tonttupaja
Pullo- ja tervatonttuja, savikoristeita ja jouluaiheisia korvakoruja
OP Janakkala
Pankkipalveluiden esittelyä, jaamme myös HIPPO-joulukalentereita
Teija Haapasaari
Koruja ja laukkuja kierrätyskankaista
Nina A. Kehrääjä värjäri
Lankoja, villaa, neuleita, ompeluksia, askarteluja jne. Edustettuna myös Otson Hunaja Oy:n tuotteet
Hakolan Marjatila
Oman tilan tuotteita: Kuplivat juhlajuomat, limonaadit,luomujauhot, -hiutaleet ja -suurimot, luomumysli, hillot, siirapit, luomumehut, mehiläisvahakynttilät, joulukaramellit…
Jaana Sinisalo
Oriflame-kosmetiikka
Siniraitakissa 4HY
Siniraitakissa tulee myymään joulukortteja, -koristeita, joulukorttien askartelusettejä, siivousliinoja ja tuikkuleita! Meiltä saat uniikit joululahjat ja -koristeet
Vinttipaja
Kotimaisesta vanerista valmistettuja koruja ja tuotteita
Tea Reijomaa
Joulu/sisustustyynyt, koruja
Vesivek Oy
Markkinoimme yritystämme ja tarjoamme 10t € vuosittaista arvontaa
Janakkalan Vasemmistoliitto ry
Puolueyhdistyksen toiminnan esittely
Krista Kaivo-oja
Havukransseja ja muita luonnonmateriaaleista valmistettuja käsitöitä, koristeita jne.
Ajan Koru
Koruja, Design Vanhatalo
Johanna Maasto
Somisteiden poistomyynti. Tule tutustumaan kattaukseen PartyLite-somisteita ja kynttilöitä myyntipöydälläni. Tuotteet ovat lähtökohtaisesti yksittäiskappaleita ja ne ovat täysin uusia tai ns. esittelykäytössä olleita. Viimeisiä viedään, joten kannattaa napata heti mieleiset tuotteet mukaan oman kodin iloksi. Tervetuloa!