Kaikkien KOTI -kansainvälisyyspäivä, international day 26.10. klo. 10-14
Koulukeskus Välkyssä ja pääkirjastolla (Koulutie 2, Turenki )
Kaikkien KOTI -kansainvälisyyspäivässä voit tutustua eri maiden kulttuureihin kiertelemällä kansainvälisyystorilla, maistelemalla maailman makuja, katsellen esityksiä, kuunnellen musiikkia ja satuja tai tutustuen valokuvanäyttelyyn. Välkyssä järjestetään työpajoja, joissa voit mm. opetella virkkaamaan isoäidinneliön tai pelata vietnamilaisia pelejä. Kirjaston aulassa esiintyy perulainen muusikko Jovani D’la Cruz Marin. Lisäksi lukion opiskelijat lukevat lapsille satuja ja tekevät kasvomaalauksia.
Kansainvälisen päivän järjestää Janakkalan lukio yhteistyökumppaneineen. Sitä ovat mukana toteuttamassa mm. Harvialan Martat, Rotaryt, SPR, Janakkalan seurakunta ja Hämeenlinnan kansantanssinuoret. Päivä on lukiolaisille myös koulupäivä, mutta tapahtuma on suunnattu yhtälailla myös yleisölle. Tapahtuma liittyy opetushallituksen tukemaan hankkeeseen, jonka tavoitteena on kehittää lukion kansainvälistymistä sekä lisätä Janakkalan lukion kansainvälisten ja suomalaisopiskelijoiden vuorovaikutusta. Päivän ohjelma on kaikille avoin ja maksuton!
Ohjelma aikatauluineen päivittyy näille sivuille.
International Day of Kaikkien KOTI on October 26 from 10 AM to 2 PM at the Välkky School Center and at the main Library (Koulutie 2, Turenki)
At the International Day of Kaikkien KOTI, you can explore various cultures from different countries by visiting the international fair, tasting global flavors, watching performances, listening to music and stories, or viewing a photography exhibition. Workshops will be held in Välkky, where you can learn to crochet a granny square or play Viatnamese games etc. In the library lobby, Peruvian musician Jovani D’la Cruz Marin will perform. High school students will also read stories to children and do face painting.
The international day is organized by Janakkala High School in collaboration with partners such as Harviala Martat, Rotary Clubs, the Red Cross, Janakkala Parish, and Hämeenlinna Folk Dance Youth. The day is designated as a school day for high school students, but it is also intended for the general public. This event is part of a project supported by the National Agency for Education, aimed at enhancing the internationalization of high schools and increasing interaction between international and Finnish students at Janakkala High School. The program for the day is open and free for everyone!
The schedule and program will be updated on this page.
Välkyssä / at Välkky
Konsertit klo.11.30 ja 13: Lavalla nähdään monenlaista musiikkia ja tanssia, mm. swahilinkielinen kuoro ja myanmarilainen tanssi.
Concerts at 11:30 AM and 1 PM: A variety of music and dance will be featured, including a Swahili choir and Myanmar dance.
Työpajat klo. 10, 10.30, 12 ja 12.30: Pajojen kesto on n. 20 min. ja niissä voi tutustua niin suomalaiseen kuin muiden maiden kulttuureihin. Tapahtuman työpajat:
1. Afrikkalaiset perinneleikit
2. Vietnamilaiset pelit
3. Vietnamilaisen kahvin valmistus ja maistelu
4. Myanmarilaisten asujen esittely ja sovitus sekä burman kielen alkeet
5. Myanmarilaiset peli
6. Suomalaiset kansantanssit
7. Isoäidinneliöt, virkkausta
8. Karjalanpiirakan rypytys ja maistelu
9. Taidepaja
10. Project Access: infoa ja tarinoita ulkomailla opiskelusta
11. Turengin OPKH:n paja
Workshops at 10 AM, 10:30 AM, 12 PM, and 12:30 PM: There will be different workshops where you can learn about both Finnish and other cultures (about 20 min.). Workshops:
1. African Traditional Games
2. Vietnamese Games
3. Vietnamese Coffee Preparation and Tasting
4. Presentation and Fitting of Myanmar Clothing, plus Basics of the Burmese Language
5. Myanmar Games
6. Finnish Folk Dances
7. Grandmother’s Squares, Crochet
8. Making and Tasting Karelian Pies
9. Art Workshop
10. Project Access: Information and Stories about Studying Abroad
11. Turenki OPKH Workshop
Valokeilassa -valokuvanäyttely kansainvälisten janakkalalaisten tarinoista (Ioana Ellyn) Näyttelyn sivulle
Under the spotlight – Photography Exhibition of International Janakkala Stories (Ioana Ellyn)
Kirjastolla / at the Library
Kansainvälisyystori klo. 10-14
International Fair from 10 AM to 2 PM
Satutunnit klo. 10-11 ja 12-13
Storytime from 10-11 AM and 12-1 PM
Kasvomaalausta klo. 10-14
Face Painting from 10 AM to 2 PM
Konsertti perulaista musiikkia klo. 11
Concert of Peruvian Music at 11 AM